©Timo Ahjos 01.2011
  editoitu 23.05.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Elämää vuodesta 1948 alkaen

Vuodet 1954-59 Kumpulassa, osa 4c

Kaupalliset palvelut

1950-luvulla Kumpulassa ja sen lähiympäristössä oli tarjolla paljon enemmän erilaisia palveluja kuin nykyisin.

Yleisöpuhelimet

Läheskään jokaisessa kodissa ei ollut omaa puhelinta. Katujen varsilla oli Helsingin Puhelinyhdistyksen (HPY) puhelinkoppeja, joissa oli vihreä runko ja runsaasti pieniä kirkkaita lasi-ikkunoita seinissä ja ovessa. Puhelinkopissa mahtui yksi ihminen seisomaan - tai ahtaasti seisten kaksikin - mutta istumismahdollisuutta ei ollut. Puhelin oli kiinni etuseinässä melko korkealla. Sen alapuolella oli viisto pöytätaso, jolla Helsingin puhelinluettelo. Alempana oli vielä toinen hylly puhelinluettelon toista osaa varten.

Puhelu maksettiin syöttämällä etukäteen tietynkokoisia kolikoita laitteeseen. Puhelun päättyessä kone palautti ne kolikot, joita ei ollut vielä alettu käyttää. Muistaakseni enintään 3 minuutin paikallispuheluun riitti yksi kolikko ja sitten kolikko meni kultakin alkavalta 3 minuutin jaksolta. Valitettavasti en kuitenkaan muista, minkä arvoinen se kolikko oli, ehkä 20 mk tai 50 mk.

Meitä lähimmät puhelinkopit olivat Jyrängöntiellä ja Limingantien kulmassa sekä Limingantiellä lähellä Intiakadun kulmaa.

Puhelimen käyttöä rajoitti tietysti se, että ei voinut soittaa sellaiselle henkilölle, jolla ei ollut puhelinta. Amerikkalaisissa elokuvissa usein joku odotti puhelinkopin vieressä saapuvaa puhelua. Suomessa en nähnyt koskaan niin toimittavan, vaikka myöhemmin olen kuullut, että se olisi täälläkin ollut mahdollista. Amerikassa jokaisessa puhelinkopissa oli sen soittonumero selvästi merkittynä. HPY:n kopeissakin oli kyllä jonkilainen sarjanumero, mutta olisiko se toiminut myös soittonumerona, sitä ei siihen aikaan yleisesti tiedetty enkä tiedä sitä vieläkään.

Erityyppiset kauppaliikkeet

1950-luvulla elintarvikkeet olivat kaupoissa pakkaamattomina. Sen vuoksi oli hygienian kannalta tärkeää pitää erityyppiset tuotteet eri tiloissa. Laki kielsi myymästä esimerkiksi lihaa ja maitoa samassa kaupassa.

Maitokaupoissa myytiin lähinnä maitoa, voita, kermaa, leipää ja muita leivonnaisia, muistaakseni myös kananmunia. Maito oli kaupassa isossa tonkassa, josta myyjä ammensi sitä kauhalla asiakkaan maitokannuun. Leivät olivat irtonaisina hyllyllä. Myyjä nosti asiakkaan haluaman leivän ison paperipakan päälle ja antoi sen asiakkaalle paperiin käärittynä. Kananmunat olivat reiällisessä telineessä, jonka alla oli munien läpi kuultava sähkövalo. Valo sytytettiin vain siksi aikaa, kun asiakkaalle valittiin myytävät munat. Siten varmistettiin asiakkaalle myytävien munien laatu. Munat laitettiin muistaakseni paperipussiin.

Lihakaupoissa myytiin lähinnä lihatuotteita eli tuoretta lihaa ja erilaisia makkaroita. Liha tuotiin kauppaan eläimen ruhon puolikkaana, joka oli paljaana autonkuljettajan olkapäällä. Lihakauppias sitten itse pilkkoi sen palasiksi lihakirveellä pyöreän pukin päällä.

Kolmas ruokakauppatyyppi oli ns. sekatavarakauppa, jonka kyltissä oli usein teksti "Siirtomaatavaroita". Siellä myytiin hedelmiä, mausteita, kahvia, teetä, kaakaota, makeisia yms.

En muista varmasti, myytiinkö jauhot ja virvoitusjuomat maitokaupassa vai sekatavarakaupassa. Luultavasti jälkimmäisessä.

Mikään kauppa ei toiminut 1950-luvulla itsepalveluperiaatteella. Kaupassa oli aina tiski, jonka toisella puolella seisoivat asiakkaat ja toisella puolella myyjät. Myytävät tavarat olivat vain myyjän ulottuvilla. Asiakas tuli kauppaan oman kassinsa ja maitokannunsa kanssa. Ruokakaupoissa ei myyty mitään kasseja. (Koivujuuri avasi Suomen ensimmäisen itsepalveluruokakaupan 1960-luvulla Käpylässä Koskelantie 17:ssa.)

Kumpulan kaupat

Kumpulassa oli 1950-luvulla paljon enemmän kauppoja kuin nykyisin. Ne olivat keskittyneet kolmeen risteykseen:

1) Limingantien ja Jyrängöntien kulmassa olevan 2-kerroksisen puutalon (Limingantie 11) alakerrassa oli kolme liikehuoneistoa. Kaikkien sisäänkäynti oli Limingantien jalkakäytävältä. Sama talo on vieläkin olemassa, mutta liikehuoneistot on muutettu asunnoiksi ja liikkeiden ovien paikat on peitetty laudoituksella. Siinä toimi eri aikoina erilaisia liikkeitä. Muistaakseni vuodesta 1954 eteenpäin lähinnä Jyrängöntietä oli Koivujuuren sekatavarakauppa. Koivujuurella oli sekatavarakauppoja muuallakin. Sen vieressä oli yhden naisen pitämä kauppa, jossa hän myi kankaita, ompelutarvikkeita, käsineitä, erilaisia tekstiilejä yms. Liikkeessä oli hyvin vähän tilaa asiakkaille ja se oli täpötäynnä tavaraa. Myöhemmin tämän liikkeen paikalle tuli kahvila. Reunimmaisena oli Elannon maitokauppa. - Näissä kaupoissa kävimme vain harvoin, mutta vain tästä minulla on vuonna 1954 otettu valokuva, jonka liitän tähän artikkeliin, jos sen vielä löydän.

2) Limingantien ja Vuoksentien kulmassa olevan 2-kerroksisen kivitalon (Limingantie 40) alakerrassa oli niinikään kolme liikehuoneistoa: Pihan puolella perimmäisenä oli pieni yksityinen maitokauppa. Piha-alueen ja Limingantien kulmassa oli yksityinen sekatavarakauppa. Siinä oli alkuaikoina palkattuna myyjänä Marjatta-niminen nuori tyttö. Myöhemmin koko liike siirtyi hänen tai hänen perheensä omistukseen ja tunnettiin nimellä "Marjatan kauppa". Marjatan vanhemmat olivat häntä siellä auttamassa. Muistan erityisesti sen, kuinka Marjatan isä toi sinne tavaraa omistamallaan Volga-merkkisellä henkilöautolla. Kolmantena oli lihakauppa, johon käynti oli Limingantieltä. Sen omisti pienikokokoinen mies, joka tunnettiin nimellä "Nakki". - Näissä kaupoissa kävimme lähes päivittäin, sillä asuimme viereisessä talossa. Siihen aikaan ei kodeissa ollut jääkaappeja, joten ainakin maitoa piti käydä ostamassa joka päivä. Sitä ei kannattanut lähteä kauempaa kantamaan.

3) Limingantien ja Intiankadun risteyksessä oli kauppoja kaikissa neljässä kulmatalossa:

- Kun meiltäpäin eli Limingantien alkupäästä lähestyttiin Intiankadun risteystä, viimeisessä talossa Limingantien oikealla puolella oli ensimmäisenä suutarinliike, jossa myytiin myös valmiita kenkiä. Sen vieressä oli kelloseppä Reino Halmeen ja hänen vaimonsa Irjan pitämä kello- ja koruliike. Kun Halme muutti liikkeensä Hämeentielle Hermanniin, siihen tuli kangaskauppa, jossa myytiin myös valmiita tekstiilejä ja ompelutarvikkeita. Talon kulmassa oli yksityinen sekatavarakauppa, jossa oli kyltti "Siirtomaatavaroita". Samassa talossa Intiankadun puolella oli "Kumpulan Aitta" -niminen paperikauppa, josta tuli ensimmäinen kesätyöpaikkani vuonna 1961. Siellä myytiin konttoritarvikkeita ja koululaisten tarvitsemia kyniä, vihkoja yms. Saattoi olla joitakin kirjojakin, siitä en ole ihan varma. Mutta varsinainen kirjakauppa se ei ollut. Kumpulan Aitan vieressä oli vielä parturiliike.

- Edellistä vastapäätä Intiankadun toisella puolella olevassa talossa oli kampaamo.

- Ensimmäiseksi mainittua taloa vastapäätä Limingantien toisella puolella olevan talon nurkassa oli ilmeisesti kauppiasnaisen etunimellä tunnettu liike "Elina", joka myi osittain samoja tavaroita (kyniä, vihkoja yms) kuin edellä mainittu Kumpulan Aitta, mutta sillä oli kuitenkin erilainen profiili. Siellä oli myös taloustavaroita ja leluja. Sen liikkeen vieressä oli K-kauppiaan ruokakauppoja. En tiedä, oliko siinäkin kaikki kolme lajia eli siis maito-, liha- ja sekatavarakauppa. Myöhempinä vuosikymmeninä kauppiaan ja kaupan nimi oli Tanu, mutta en muista, oliko se sen niminen jo 1950-luvulla.

- Viimeksi mainittua vastapäätä Intiankadun toisella puolella olevassa talossa oli Elannolla neljä erillistä kauppaa: maitokauppa, lihakauppa, sekatavarakauppa ja "kemikalikauppa".

Näistä Limingantien ja Intiankadun risteyksen kaupoista ostimme paljon kaikista muista paitsi yksityisistä ruokakaupoista, koska meillä oli yksityiset ruokakaupat naapuritalossa ja äiti oli Elannon jäsen. Siis jos täältä saakka ruokaa kannettiin, niin silloin se ostettin Elannosta. Isä ja minä kävimme mainitussa parturissa, mutta en tiedä, kävivätkö perheemme naiset mainitussa kampaamossa.

Seuraavaksi lähimmät kaupat ja muut palvelut

Isän työpaikka kesästä 1956 alkaen oli Hämeentien varrella lähellä Intiankadun alkupäätä. Hän käveli työmatkansa ja poikkesi toisinaan ostamaan hedelmiä, tupakkaa tms. Elannosta, joka oli Intiankadun varrella sen korkeimmalla kohdalla Toukolanmäellä. Siinä Elannolla oli monta eri kauppaa, joista muistan käyneeni sekatavarakaupassa ja kemikalikaupassa. Ainakin kerran olin sekatavarakaupassa isän kanssa. Kun myyjä punnitsi isän ostamia hedelmiä, isä huomautti: "Ottakaa sormet pois vaa'alta!". Myyjä piti nimittä kahta sormea vaa'an päällä, ehkä epähuomiossa, ehkä tahallaan.

Kun Kumpulan palvelut eivät riittäneet, mentiin Sturenkadulle Vallilaan. Siellä oli mm. rautakauppa "Vallilan Rauta", valokuvausliike "Kuvasto", radio- ja sähköliike sekä elokuvateatteri "Louhi"".

Seuraavan tason "kauppakeskus" oli Hakaniemi. Siellä oli Hakaniemen tori, Elannon tavaratalo, kauppahalli sekä Hämeentien alkupäässä pitkä rivi erilaisia liikkeitä. Esim. minun vaatteet käytiin ostamassa Hämeentien alkupään pikkuliikkeistä, mikä oli aina vastenmielinen tapahtuma. Tunsin itseni niin kurjaksi, kun piti sovittaa myyjän nähden vaatteita, joiden sisään olin liian laiha ja liian pitkäkätinen.

Keskustan tavaratalot Sokos, Stockmann ja Elanto sekä Winterin leikkikaluliike "City-pasaasissa" (kuten silloin sanottiin) olivat meille enemmän retkeilykohteita kuin ostospaikkoja. Varsinkin jokajouluinen, osittain liikkuvista hahmoista koostuva jouluasetelma Stockmannin ikkunassa Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulmassa teki lapsen mieleen lumoavan vaikutuksen eikä sitä kyllästynyt katselemaan.

Isän sisar Anni-täti kävi Lahdesta suunnilleen kerran vuodessa Stockmannilla ostamassa jotakin. Hänen mukaansa Lahdesta ei saanut mistään esim. kunnollista villapaitaa eikä tietynlaisia alusvaatteita. Samalla matkalla hän poikkesi meillä kylässä ja toi meille usein jotakin syötävää. Sitä tarjotessaan hän sanoi joskus: "Syö tätä. Se on pelkkää sontaa, mitä äitinne ostaa teille osuuskaupasta!".

Osuuskaupasta puheen ollen, olimme siis Osuusliike Elannon jäsenperhe, joka sai kaikista ostoksista jäsenpalautusta. Siihen aikaan se tapahtui käytännössä niin, että kaikki vuoden aikana kertyneet kassakuitit palautettiin seuraavan vuoden alussa. Ne piti lajitella ja niputtaa kuitin loppusumman mukaisiin nippuihin. Jokaiseen nippuun piti merkitä siinä olevien kuittien yhteenlaskettu arvo. Palautuksen jälkeen tarkastuslaskenta Elannossa kesti joitakin kuukausia ja sen jälkeen jäsenpalautuksen määrä hyvitettiin säästökassatilille.

Myös paperinkeräyksellä sai hankituksi hyödyllisiä esineitä. Esim. toiseksi vanhin sisareni sai ensimmäisen kellonsa sillä tavalla. Veimme keräyspaperia paperinkeräyskeskukseen, joka oli Hämeentien takana Arabianrannassa. Siellä tuotu paperimäärä punnittiin ja tuoja sai painoa vastaavan määrän tietynlaisia merkkejä. Jokainen sai itse päättää, missä vaiheessa vaihtaa merkit tavaroihin. Pienellä määrällä sai tietysti vain jotakin halpaa ja suurella määrällä vastaavasti jonkin arvokkaamman esineen. Jaettavat esineet ja kunkin saamiseen vaadittava pistemäärä olivat julkaistussa luettelossa, joten mitään arpajaista siihen ei liittynyt.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.