©Timo Ahjos 3.6.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Elämää vuodesta 1948 alkaen

Keskikoulun aikaiset luokkaretkemme

Tässä artikkelissa kerron luokkien 2c, 4d ja 5d luokkaretkistä vuosina 1961, 1963 ja 1964 luokkaretkistä Pulkkilan harjulle, Jyväskylään ja Tukholmaan.

Luokan 2c retki Pulkkilan harjulle toukokuussa 1961

Pulkkilan harju sijaitsee Asikkalan kunnassa noin 40 kilometriä Lahden linja-autoasemalta pohjoiseen. Se on eräs Etelä-Suomen kuuluisista kulttuurimaisemista, jota on käyty aikaisemmin runsaasti katsomassa. Ajoimme koulun pihasta sinne tilausajobussilla, söimme perillä eväitä Päijänteen rannalla ja palasimme Helsinkiin samana iltana. Retki oli tietääkseni kaikilta osin opettajan valmistelema. Minulla ei ole siltä retkeltä mitään erityisiä muistoja eikä yhtään valokuvaa, mutta liitän tähän blogiin yhden netistä sieppaamani ilmakuvan kohtaan "Valokuvia keskikouluajalta".

Luokkien 4c ja 4d yhteinen retki kantosiipialus Tehillä Jyväskylään toukokuussa 1963

Keväällä 1963, jolloin olin 14-vuotias, näin jossakin ilmoituksen, että Yhdyspankkiin palkataan koululaisia lähettien kesälomittajiksi. Hakijoiden piti ilmoittautua ja täyttää hakemus vahtimestarin luona Yhdyspankin pääkonttorikorttelin Fabianinkadun puoleisella ovella. Menin sinne, hain paikkaa, ja siitä tulikin minulle sitten kahden kesän työ, josta kerron tarkemmmin seuraavassa artikkelissa. Kun poistuin sieltä vahtimestarin luota, näin Fabianinkadun toisella puolella Suomen Autoklubin matkatoimiston ikkunassa kotimaan järvimatkailua mainostavan julisteen. Siinä oli kuva Suomen ensimmäisestä kantosiipialuksesta, joka oli alkanut liikennöidä Lahden ja Jyväskylän välillä. Sille oli annettu Päijänteessä olevan Tehinselän mukaan nimeksi Tehi. Sen reitti kulki Lahden lähellä meidän silloisen perintöhuvilan editse. Minulla oli kova halu päästä sen kyytiin ja halusin jakaa sen kokemuksen myös luokkatovereitteni kanssa. Niinpä menin sinne matkatoimistoon kyselemään Tehillä tehtävän luokkaretken mahdollisuutta.

Tehi oli niin suuri alus, että sinne mahtui hyvin kahden luokan oppilaat. Kun olin keskustellut ideasta meidän, siis poikaluokan 4d, luokanvalvojan Toivo Havulan kanssa, hän oli keskustellut siitä rinnakkaisten tyttöluokkien 4a ja 4c luokanvalvojien kanssa. Luokan 4a luokanvalvoja, Muumiksi kutsuttu lehtori Palva, oli torjunut tarjouksemme sanoen, että hän on aina järjestänyt oman luokkansa luokkaretket. Luokan 4c luokanvalvoja Ritva Tuomikoski suhtautui asiaan myönteisesti ja sen luokan kanssa retki sitten toteutui. Kenties Ritva Tuomikosken myönteiseen suhtautumiseen vaikutti sekin, että hän oli Lahdesta kotoisin. Tehillä piti jokaisella matkustajalla olla oma istumapaikka. Noiden kahden luokan jälkeen siellä oli vielä muutamia istumapaikkoja vapaana. Tarjosin niitä poikaluokalla 4b oleville ystävilleni, joihin olin tutustunut vapaa-aikana Olympiakylässä. En muista, ketkä heistä lähtivät mukaan, mutta ainakin eräässä ottamassani valokuvassa näkyvä Keijo Pitkänen oli sitä porukkaa. Hänestä tuli luokkatoverini vasta lukiossa. Ellen ihan väärin muista, hän järjesti Tehin takakannelle muutamien poikien korttipeliringin, missä pelattiin opettajilta salaa pienillä rahapanoksilla.

Matka alkoi aamulla koulun pihalla, mistä ajoimme ensin tilausajobussilla Lahden linja-autoasemalle ja siitä jaloittelutauon jälkeen Tehin laiturille. Kantosiiville noustuaan Tehin nopeus lienee ollut noin 70 km/t. Vaikka Tehin matkustamossa oli tuolit kuin lentokoneessa, siellä sai kyllä myös kävellä ja aluksen takaosassa oli pieni ulkoilualue. Aluksen päällä ei ollut kävelykantta. Järvimaisemat olivat kauniita. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin minua harmittaa, että ottamistani valokuvista valtaosa on maisemakuvia. Opettajista otin muutaman kuvan, mutta oppilaista en kehdannut ottaa lähikuvia. Jyväskylässä kävelimme kaupungin keskustassa. Ruokailusta en muista mitään. Ehkä söimme vain Tehillä tai jossakin muualla omia eväitämme. Päivän päätteeksi tulimme Tehillä taas Lahteen ja siitä tilausajobussilla takaisin koulun pihalle. - Joitakin retkellä ottamiani kuvia on tämän blogin kohdassa "Valokuvia keskikouluajalta".

Poikaluokan 5d retki Tukholmaan toukokuussa 1964

Hykkylässä oli sellainen perinne, että oppikoulun viidesluokkalaiset tekivät usein luokkaretken Tukholmaan. Minä järjestin sen meille edellisvuoden Jyväskylän retkestä saamallani kokemuksella saman matkatoimiston kautta. Nämä luokkaretket tehtiin oppilaiden omalla kustannuksella. Koulu ei osallistunut kustannuksiin. En muista, kuinka keräsin maksut, mutta minulla on tallessa matkatoimiston lasku, jossa on 1.000 markan ennakkomaksu, ja pankin kuitti 1.000 markan pankkivekselin ostamisesta. Luokkaretkelle piti saada joku opettaja valvojaksi. Kun luokanvalvojamme Toivo Havula kieltäytyi siitä tehtävästä, pyysin valvojaksi voimistelunopettaja Hugo Hirkiä, joka otti tehtävän mielellään vastaan. Hän oli eri vuosina monien Tukholman-retkien valvojana ja teki niillä retkillä samalla omaa bisnestään: Hän osti Tukholmasta parikymmentä tennismailaa ja laivalta kaksi kertaa niin monta suklaalevyä. Hän teki niistä sellaisia paketteja, joissa oli kussakin yksi tennismaila ja sen molemmilla puolilla yksi suklaalevy. Sitten hän maksoi 2 markkaa jokaiselle, joka suostui tuomaan sellaisen paketin Helsingin sataman tullista läpi. Ilmeisesti hän sitten myi ne mailat ja suklaat jossakin urheiluseurassa.

Matka tehtiin niin, että ajoimme ensin junalla Helsingistä Turun satamaan ja sieltä laivalla Tukholmaan. Tukholmassa yövyimme ehkä kaksi yötä erään koulun voimistelusaliin järjestetyssä retkeilymajassa. Tukholmassa meillä ei ollut mitään yhteistä ohjelmaa. Jokainen sai itse valita kaverinsa ja käydä tutustumassa itseään kiinnostaviin kohteisiin. Paluumatkan teimme laivalla Helsinkiin saakka. Mielestäni retki onnistui kaikin puoli hyvin enkä kuullut kenenkään valitusta mistään asiasta. Monta hauskaa kömmähdystä kyllä sattui.

Helsingin rautatieasemalle kaikki muut tulivat omin päin paitsi Jukka Wariksen kirurgi-isä saattoi poikansa junaan saakka ja luovutti junassa poikansa lehtori Hirkin vastuulle. Hirki esitteli sitten minut hänelle retken järjestäjänä.

Ruotsinlaivat olivat siihen aikaan paljon pienempiä ja muutenkin erilaisia kuin nykyisin. Hyttejä niissä oli aika vähän ja oli tavallista, että ihmiset matkustivat "kansipaikalla". Se tarkoitti käytännössä, että nukuttiin erilaisissa tuoleissa ja lattioilla. Ei meilläkään mitään hyttejä ollut. Samalla laivalla oli eräs tyttöluokka jostakin Pohjanmaalta. Heidät oli komennettu nukkumaan kevyissä retkituoleissa pitkällä ulkokäytävällä. Heidän opettajansa, joka oli tietysti nainen, käveli koko yön sitä käytävää edestakaisin ja laski joka kerta, että kaikki tytöt olivat tallella.

Laivalla oli mahdollisuus pelata flipperiä. Se oli sellainen sähköllä toimiva mekaaninen peli, jossa oli lasin alla pelaajaan päin laskeutuva pelilauta. Sen ylälaitaan sai ammuttua raskaan metallikuulan, joka pyrki painovoiman vaikutuksesta tulemaan pelaajaa kohti ja poistumaan pelilaudalta sen alareunassa olevasta aukosta. Välillä se kyllä törmäili pelilaudalla oleviin saarekkeisiin, joista se sai iskun, kun pelaaja painoi laitteen sivuilla olevia painikkeita. Joku meistä pelaajista yritti estää kuulan valumisen pois pelilaudalta nostamalla laitteen etureunaa ylemmäs. Silloin siihen syttyi valoteksti "TILT" ja peli lakkasi toimimasta. Pelaaja sai kyllä pelilaudalle vielä ne kuulat, joiden pelaamisesta hän oli maksanut, mutta painikkeiden painaminen ei aiheuttanut enää mitään, vaan kuulat vain valuivat yksi kerrallaan suoraan pelilaudan etureunassa olevaan aukkoon. Kun lehtori Hirki näki tuon, hän totesi: "Jaa, perkele. Se on kuin ruotsalaiset naiset: rahat se ottaa, mutta mitään ei anna!" Myöhemmin illan tai jo yön aikana joku kysyi häneltä: "Onko opettaja jo ostanut monta levyä suklaata?" Hän vastasi: "Ei täältä kannata ostaa, tällä laivalla on huono suklaa."

Yön aikana ei laivalla kukaan kunnolla nukkunut. Satamaan päästyämme ajoimme tavallisella kaupunkibussilla majapaikkaamme. Siihen aikaan Ruotsissa oli vielä vasemmanpuoleinen liikenne ja siellä monet bussikuskit olivat nuoria naisia, kun Suomessa kaikki kuljettajat olivat miehiä. Oli aika hurja ja mieleen painuva kokemus, kun seisoin väsyneenä keskioven kohdalla punaisessa bussissa, jota nuori nainen ajoi kovalla vauhdilla pitkää mäkeä alas kadun "väärällä puolella".

Laivoissa ei siihen aikaan ollut sellaisia vakaajia kuin nykyisin. Se keinui hiukan koko ajan. Kun mitään myrskyä ei ollut, keinumista ei laivalla ollessa huomannut, mutta myöhemmin majapaikassa tuntui siltä, kuin talo ja maisemat liikkuisivat.

Majapaikkamme oli siis koulun voimistelusali, josta oli tehty retkeilymaja. Opettaja nukkui samassa salissa kuin me oppilaatkin. Hän halusi mennä aikaisin nukkumaan, mutta ei aluksi saanut unta, kun ulkoa kuului ruotsalaisten tyttöjen ääniä. Hän käski meidän mennä "hieromaan niiden rintanystyröitä, että rauhoittuisivat". Toisena iltana jotkut pojat halusivat ryypätä, mutta ensin piti varmistaa, että opettaja nukkuu. Yksi poika meni opettajan lähelle ja kysyi: "Lehtori Hirki, nukutteko?" Silloin opettaja käänsi kylkeä ja pieraisi.

Opettaja oli neuvonut meille hyvän ruokailupaikan. Se oli kotitalouskoulun ravintola, jossa oli pöytiintarjoilu. Olin siellä muutamien poikien kanssa lounaalla. Kun teimme tilauksen ruotsiksi, tarjoilija ei ymmärtänyt sanaakaan. Vasta sitten, kun viereisessä pöydässä istuva ruotsalainen mies sanoi hänelle, että me puhumme ruotsia, tarjoilija alkoi ymmärtää puhettamme.

Tukholman nähtävyyksistä minua kiinnosti erityisesti Tekniikan museo, joka sijaitsi melko pitkän bussimatkan päässä keskustasta. Kukaan muu ei tuntuvan olevan siitä kiinnostunut, mutta (nyt jo edesmennyt) Vesa Saarto oli kiinnostunut sen vieressä olevasta Merimuseosta. Päätimme mennä yhdessä molempiin. Menimme ensin Tekniikan museoon, josta Vesa ei ollut lainkaan kiinnsotunut. Hän hoputti vähän väliä, että mentäisiin nopeammin eteenpäin. Jälkikäteen minua jäi harmittamaan, etten ollenkaan huomannut, että sen talon alla oli kaivosmuseo. Luin siitä vasta myöhemmin kotona. Sitten menimme Merimuseoon. Sen aulassa oli vanhan sotalaivan pienoismalli, jossa sanottin olevan 106 kanuunaa. Vesa ehdotti, että laskemme, montako niistä löydämme. Minä vuorostani toivoin, että menisimme eteenpäin.

Olimme ostaneet turistiliput, joilla sai ajaa rajattomasti julkisissa liikennevälineissä. Olin kävellyt Vesan kanssa jollakin asuntoalueella eikä meillä ollut suunnitelmaa, millä kulkuvälineellä tulemme sieltä pois. Silloin näimme yhden kaupunkibussin seisovan paikallaan ikäänkuin päätepysäkillä. Sitä lähestyessämme aloimme pelätä, onko se juuri lähdössä. Melkein juoksimme loppumatkan, menimme bussiin sen keskiovesta, näytimme turistilippua kuljettajan paikalla istuvalle nuorelle naiselle ja menimme bussin tasaosaan odottamaan bussin lähtöä. Aikamme odoteltuamme kuljettaja nousi ylös ja sanoi meille: "Jag går ingenstans!" (En mene minnekään.) Ymmärsimme, että meidän pitää poistua bussista. Kuljettajakin poistui, lukitsi bussin ja lähti kävelemään, ilmeisesti kotiinsa.

Laivamatkalla Tukholmasta Helsinkiin opettaja sitten tarjosi niitä ruskeaan paperiin käärittyjä tennismaila+2suklaalevyä -paketteja, kuka suostuu viemään yhden sellaisen Helsingin tullista läpi 2 markan korvausta vastaan. Joku oppilaista kysyi häneltä, eikö tuo toiminta ole moraalitonta. Opettaja vastasi, että ne 2 markkaa ovat pelastaneet monta miestä nälkäkuolemalta. - Helsingin Eteläsatamassa kuljimme tullin läpi jonossa. Opettaja sanoi tullimiehelle tähän tapaan (en muista tarkkaa lukumäärää): "Helsingin kaksoisyhteislyseo 25+1". Ketään meistä ei tarkastettu. Sen jälkeisessä aulassa opettaja huusi: "Tänne ne paketit!" Hän tilasi taksin ja minulla oli matkan järjestäjänä jonkun toisen pojan kanssa kunnia päästä taksin kyytiin, kun samalla autoimme niiden pakettien kantamisessa autoon. Hän asui Kansallisteatterin viereisessä talossa, missä kannoimme paketit asuntoon. Siellä opettajan vaimo kysyi, minkälaista Tukholmassa oli. Opettaja vastasi, että siellä jo hevoskastanjat kukkii.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com sivulle 1960-LUVULTA.