©Timo Ahjos
Laadittu 18.6.2020
Korjattu 4.8.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Elämää vuodesta 1948 alkaen

Teinikuntatoiminta Hykkylässä 1964-66

Alkuperäisessä tekstissäni oli muistivirheitä. Kun sain käsiini Hykkylän painettujen vuosikertomusten tekstit teinikunnan toiminnasta, huomasin niissä useita virheitä luottamushenkilöiden toimikausissa ja nimissä. Keskusteltuani asioista kolmen aikanaan mukana olleen kanssa, korjasin tämän tekstin nykyiseen muotoonsa. Lisäksi löysin arkistostani teinikunnan silloiset säännöt, joita olen tässä osittain referoinut.

Koulun teinikunta toimi kuin yhdistys. Sen jäseniksi olivat oikeutettuja pääsemään kaikki viidensien ja lukioluokkien oppilaat.Teinikunnan jäsenet olivat samalla keskusjärjestön, Suomen teiniliiton sekä Helsingin teiniyhdistyksen (HETEY) jäseniä. Sääntöjensä mukaan HKYL:n teinikunta toimi Suomen Teiniliiton perusyksikkönä ja oli vastuunalainen päätöksistään ja teoistaan sekä teinikunnan kuraattorille että Suomen Teiniliitolle. Kuraattorina toimi yksi koulun opettajista. Teinikunnan tarkoituksena oli Suomen Teiniliiton säännöissä mainittujen periaatteiden mukaan edistää jäsentensä vapaita harrastuksia ja herättää sekä lujittaa kansallista yhteenkuuluvaisuutta ja isänmaanrakkautta. Tärkeimmät periaatteet mainittiin myös jäsenkortin takakannessa. Klikkaamalla alla olevaa kuvaa sen teksti tulee luettavaksi uuteen ikkunaan.

 

 

Teinikunnan toimihenkilöt, jotka valittiin vuosikokouksessa jäsenten keskuudessa, olivat: puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, teinimestari, sihteeri, rahastonhoitaja, emäntä, isäntä, teinikunnan lehden (Torkkelin) päätoimittaja ja kaksi tilintarkastajaa. Heistä kaikki muut paitsi tilintarkastajat olivat hallituksen jäseniä. Hallitukseen kuului lisäksi kaksi erikseen valittua jäsentä. Hallitus oli päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuhenjohtaja ja vähintään seitsemän jäsentä oli läsnä.

Teinikunnassa toimi noihin aikoihin yhdeksän kerhoa: Yhteiskunnallinen kerho, kristillinen teinikilta, valokuvauskerho, vanhojen tanssien kerho, näytelmäkerho, fysiikankerho, pingiskerho, shakkikerho ja jumppakerho. Hykkylässä toimi myös raittiusyhdistys "Lyhty" ja urheiluseura "Vesa" omine toimihenkilöineen ja jaostoineen.

Teinikunnalla oli pankkitili läheisessä Yhdyspankin konttorissa ja kirjanpito. Se teki vuosittain tilinpäätöksen. Teinikuntaa hallinnoitiin siis kuten yhdistystä, mutta en tiedä, miten se oli juridisesti järjestetty, kun kaikki toimihenkilöt kuraattoria lukuunottamatta olivat alaikäisiä koululaisia.

Hykkylän teinikunnan erityispiirre puheena olevina vuosina oli se, että me järjestimme ns. teinihippoja, joihin tuli suuren juhlasalin täydeltä yleisöä kaikkialta Helsingistä. Ilmeisesti meillä oli hyvä maine. Ainakin meillä oli erittäin hyviä esiintyjiä. Esimerkiksi kerran illan tähtenä oli silloin vielä parhaissa voimissaan oleva Laila Kinnunen ja toisella kertaa eräs englantilainen yhtye, muistaakseni se oli The Renegades.

Joitakin vuosia meidän kouluajan jälkeen (lokakuussa 1970) Helsingin Sanomissa oli pääkirjoitusaukeamalla ja sisäsivulla laaja artikkeli, jossa Hykkylässä silloinkin vielä rehtorina toiminut Lauri Kotkatlahti sanoi, että sellaisia teinihippoja tuskin enää voidaan järjestää, joihin tulee yleisöä oman koulun ulkopuolelta. Siinä todettiin mm. että opettajat eivät kykene enää pitämään järjestystä ja poliisi oli joutunut rauhoittamaan juopuneita rähinöitsijöitä. (Katso: Helsingin Sanomat 26.10.1970)

Meidän aikana mitään tuollaisia ongelmia ei ollut. Opettajat eivät olleet meidän tilaisuuksissa ollenkaan läsnä eikä poliisia tarvinut kertaakaan kutsua paikalle. Poliisiauto kyllä tuli joskus koulun pihaan, mutta silloin pelättiin, että he tulevat tekemään verotarkastusta. Tietääkseni poliisit eivät tulleet kertaakaan autostaan kouluun sisälle. Kaikille avoimista maksullisista huvitilaisuuksista tehtiin kyllä etukäteen poliisilaitokselle ilmoitus, jossa oli järjestyksenvalvojien nimet. En muista, merkittiinkö lomakkeelle järjestyksenvalvojiksi opettajia vai kelpasiko siihenkin alaikäiset oppilaat. Missään tapauksessa opettajat eivät kuitenkaan tulleet tilaisuuksiin, mikä olisikin haitannut muuten hyvää tunnelmaa. Ehkä meidänkin tilaisuuksissa jotkut olivat juovuksissa, mutta kukaan ei aiheuttanut sellaista häiriötä, että siihen olisi ollut tarpeellista puuttua tilaisuuden järjestäjien toimesta.

Myöhempinä vuosina puoluepolitiikka tuli teinitoimintaan, mutta sitäkään ei vielä meidän aikana ollut ainakaan Hykkylän teinikunnassa. Valtakunnalliseen Teiniliittoon minulla ei ollut mitään kosketusta.

Luottamushenkilöiden valinta

Teinikunnan puheenjohtaja valittiin vuodeksi kerrallaan yleisellä vaalilla, johon kaikki jäsenet saivat osallistua. Hykkylän viidensillä luokilla ja lukiossa oli siten yli 400 äänioikeutettua.

Vuoden 1963 puheenjohtajan vaalia voi verrata lähinnä USA:n presidentinvaaliin! Kumpikin kahdesta ehdokkaasta kiersi kaikissa luokissa esittäytymässä. Kummallakin oli omat kannattajansa, jotka tekivät kiihkeästi vaalityötä ehdokkaansa puolesta. Toinen ehdokkaista oli luokkatoverini Risto Kelomäki. Olimme silloin vasta viidesluokkalaisia ja siis juuri päässeet teinikunnan jäseniksi. Puheenjohtajaksi oli aina ennen valittu joku ylemmältä luokalta. Kelomäen puolesta teki vaalityötä omalla tahollaan myös hänen kolme vuotta vanhempi, erittäin fiksu ja kaunis sisarensa, jota kutsuttiin nimellä Kelopatra. Vaalissa kävi niin, että Kelomäki valittiin puheenjohtajaksi. Kun Kelomäki lopetti puheenjohtajana toimimisen kahden vuoden jälkeen, teinikunnan puheenjohtajuudesta ei käyty enää minkäänlaista vaalikampanjaa, vaan kyseltiin, kuka suostuisi siihen hommaan. Ensin kukaan ei halunnut, mutta kun yksi lopulta suostui, hänet valittiin ilman vastaehdokasta.

Minut valittiin rahastonhoitajaksi kuudennella ja seitsemännellä luokalla ilman vastehdokasta. Minulla oli silloin ylivoimainen osaaminen pankkiasioissa ja kirjanpidossa, kun olin ollut kaksi kesää pankissa työssä ja taloyhtiömme kirjanpito hoidettiin meillä kotona.

Käytännön toiminnasta

Hallitus oli valtavan suuri ja sen kokouksia pidettiin erittäin harvoin. Useimmista käytännön asioista sovittiin vain puheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan kesken. Hyvin onnistuneilla teinihipoilla kerättiin paljon rahaa. Esimerkiksi yhdestä tilaisuudesta meille jäi kaikkien kulujen jälkeen 2.000 markkaa puhdasta voittoa. Puheenjohtaja ja sihteeri kävivät valtakunnallisilla teinipäivillä, jolloin heidän matka-, majoitus- ja ruokailukulut maksettiin. Yhdessä vaiheessa, kun meillä oli todella paljon rahaa tilillä, tein jossakin porukassa sellaisen ehdotuksen, että rahaa käytettäisiin jotenkin jäsenten hyväksi. Silloin minua mulkoiltiin ja epäiltiin jo sosialistiksi, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että ainakin yhtenä vuonna teinikunta tarjosi jäsenilleen puurojuhlassa tarjotun puuron. Muina vuosina siitä perittiin 2 markan maksu.

Teinihipat olivat huviverollisia tilaisuuksia. Vero perittiin siten, että pääsylipun mukana piti antaa aina postista etukäteen käteisellä ostettu verolippu, joka sisäänpääsyä valvovan henkilön piti repiä. Mehän emme koskaan etukäteen tienneet, montako sataa maksavaa ihmistä tilaisuuteen tulee, joten verolippujen ostaminen oli riskisijoitus. Jos verolippuja jäi käyttämättä, posti ei lunastanut niitä takaisin, mutta onneksi lehtori Hirki osti niitä puoleen hintaan käytettäviksi jossakin urheiluseurassa. Meillä oli siten taloudellinen intressi jättää verolippuja repimättä. Kerran kun pihalta hälytettiin, että poliisiauto on tulossa koulun pihaan, puheenjohtaja tarttui yhteen aran näköiseen - ilmeisesti alaikäiseen - poikaan, joka ei ollut meidän koulusta, tuuppasi hänet oviaukkoon ja sanoi tälle: "Sinä olet seissyt siinä koko illan ja repinyt kaikkien veroliput, onko selvä?" Sitten puheenjohtaja otti minulta vahtimestarin kopista, mistä myin niitä lippuja, yhden nipun verolippuja, repi ne ja ripotteli silput ympäri lattiaa.

Kerran meitä huijattiin aika pahasti: Sopimuksen mukaan erään yhtyeen piti esiintyä tietty aika, ja meidän piti maksaa heidän edustajalle sovittu palkkio esityksen puoliajalla. He tekivät kuitenkin niin, että kun palkkio oli maksettu, he eivät enää jatkaneetkaan esiintymistä vaan pakkasivat tavaransa ja lähtivät seuraavaan esiintymispaikkaansa.

Koulustamme radioitiin kerran ohjelmasarjassa "Jazz tulee kouluihin" Christian Schwindtin jazz-yhtyeen konsertti. Se oli sovittu Yleisradion ja koulun rehtorin kesken. Konsertti äänitettiin tai ehkä radioitiin suorana lähetyksenä koulumme juhlasalista, jonne sijoitettiin suuri määrä huippuhyviä mikrofoneja. Teinikunnalla oli silloin vain yksi aika huonoksi mennyt mikrofoni. Puheenjohtaja siirsi jossakin vaiheessa yhtä Yleisradion mikrofonia hiukan niin, että se jäi esiripun poimuun. Kun luulimme yleisradion väen jo lähteneen ja yhden mikrofonin jääneen meidän käyttöön, yksi mies tuli takaisin ja sanoi, että yksi mikrofoni unohtui jonnekin. Hän löysi sen helposti ja poistui tyytyväisenä. Olen myöhemmin nähnyt YLE:n ulkolähetysauton sisältä ja todennut, että siellä on jokaiselle esineelle oma paikkansa.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com sivulle 1960-LUVULTA.