©Timo Ahjos 18.7.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Elämää vuodesta 1948 alkaen

Kotimatkalla Bremenissä ja Hampurissa 17-vuotiaana vuonna 1965

Kun kesätyö Espelkampissa oli päättynyt, lähdimme sieltä kohti Travemünden satamaa, mutta matkalla poikkesin Bremenissä ja Hampurissa.

Bremenissä ja Hampurissa ottamiani valokuvia on samassa kuvakoosteessa kuin Espelkampissa ottamani kuvat, aivan sen lopussa.

Muistoja Bremenistä

En muistanut ollenkaan käyneeni Bremenissä, mutta minulla on siellä vanhalla keskustorilla ottamiani valokuvia, joita olen liimannut albumiini vuoden 1965 kohdalle. Kenties olen ostanut junalipun Espelkampista Hampuriin, poistunut junasta Bremenissä, laittanut matkakassin asemalla säilytyslokeroon, kävellyt keskustassa ja jatkanut sitten toisella junalla Hampuriin. Kuvissa ei ole suomalaisia poikia, joten ilmeisesti tein tuon matkan yksin.

Muistoja Hampurista

Sen sijaan Hampurista muistan montakin asiaa:

Elben tunneli:

Leveän Elbe-joen alittava tunneli oli siihen aikaan yksi Hampurin pakollisista nähtävyyksistä, joten tietysti kävin ensin siellä. Tunneli rakennettiin vuosina 1908-1911. Sen pituus on 450 metriä ja syvyys 21 metriä. Siinä on rinnakkain kaksi tunnelia, joiden kummankin halkaisija on 6 metriä. Autot laskettiin tunneliin hissillä, jalankulkijat voivat myös kävellä portaita. Hissien kapasiteetti on 14.000 henkilöä tunnissa, autoja menee kerrallaan 4.

Hampurin satama:

Hampurissa on suuri satama. Tein siellä vesibussiajelun, joka kiersi satamassa ja telakoilla olevien laivojen ympärillä. Itsekin otin niistä aika monta kuvaa, mutta samassa vesibussissa oli japanilaisen näköinen ryhmä, joka kuvasi melkein jokaisen telakoidun laivan ja niitä ympäröivät rakenteet monelta eri puolelta. Siihen aikaan oli uutta, että laivojen keulassa oli vesirajan alapuolella iso patti, joka muodosti laivan liikkuessa päinvastaisen aallokon kuin laivan normaali keula. Kun ristikkäiset aallokot kumoavat toisensa, lopputuloksena on, että laiva jättää jälkeensä huomattavasti aiempaa vähäisemmät mainingit. Se säästää energiaa. Sittemmin tuosta tuli yleinen rakenne.

Jerry Cottonin filmaus:

Ihan sattumalta osuin paikalle, missä kuvattiin Jerry Cotton -elokuvaa. Nimiosaa esitti amerikkalainen flmitähti George Nader. Siinä valmisteltiin kohtausta, missä räjäytettiin amerikkalainen bensa-asema. Todellisuudessa siinä oli amerikkalaiseksi naamioitu saksalainen bensa-asema. Sen taakse oli rakennettu korkea kulissi, joka näytti korkeilta amerikkalaisilta kerrostaloilta. Bensa-aseman vieressä oli amerikkalaisia autoja ja mainosjulisteita ja sen edessä oli laakeat metalliastiat, joissa sitten poltettiin bensiiniä tms. Kun näkymää kuvattiin liekkien läpi, näytti varmaankin siltä, että koko bensa-asema oli liekeissä.

Minä en jäänyt odottamaan bensa-aseman sytytystä, mutta huomasin, että kadun toisella puolella jalkakäytävällä istui kevyellä tuolilla itse Jerry Cotton eli näyttelijä George Nader. Hän oli minulle tuttu tv-sarjasta "Tri Bartonin kokeet", jota kävin 1960-luvun alussa säännöllisesti katsomassa talomme A-rapussa Loikkasilla silloin, kun meillä ei vielä ollut televisiota. Olin ostanut kioskista postikortin Elbe-tunnelista sekä myös ohutkärkisen huopakynän, jollaisia en ollut silloin vielä Suomessa nähnyt. Ojensin ne filmitähti Naderille. Hän kirjoitti korttiin nimikirjoituksensa ja painoi huopakynäni tupen kiinni niin tiukkaan, etten koskaan saanut sitä auki. Kun hän ojensi korttini ja kynäni minulle, sanoin vain lyhyesti "Danke!", johon hän vastasi "Bitte!".

Ihmettelin sitä, että kuuluisa elokuva- ja tv-tähti istui siinä melkein yksikseen kuvaustaukoa pitämässä eikä saksalainen katuyleisö kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Paikalle oli tuotu myös saksalainen paloauto, jonka tehtävänä oli varmaaankin varmistaa räjäytyskohtauksen turvallisuus. Saksalaista katuyleisöä kiinnosti enemmän se uusi saksalainen paloauto kuin amerikkalainen filmitähti! Paloauton luona saksalainen palopäällikkö esitelmöi paloauton ominaisuuksista. Hän kertoi mm. siinä olevien vesitykkien tehon ja muita auton teknisiä ominaisuuksia, mitä katuyleisö ihaillen kuunteli.

Ilta St. Paulissa:

Olin varmaankin sopinut tapaamisesta Hampurin retkeilymajassa muiden Espelkampissa työskennelleiden suomalaispoikien kanssa, koska illan vietin heidän kanssaan St. Paulin kaupunginosassa. Meitä kiinnosti tietysti erityisesti sikäläinen seksibisnes. Aloitimme striptease-ravintolasta. Niissä oli sellainen käytäntö, että mitään sisäänpääsymaksua ei ollut, mutta ravintolassa piti tietysti tilata jotakin. Minimitilaus oli yksi olut, jonka hinta oli ulko-ovella nähtävissä. Kuuluisin ravintola oli "Kolibri", jonka Juha Watt Vainiokin mainitsi iskelmässään "Sankt Pauli ja Reeperbahn". Siellä olut olisi muistaakseni maksanut 8 D-Markkaa. Pidimme sitä turhan kalliina ja menimme halvempaan ravintolaan. Siellä mentiin ensin pöytään istumaan ja sitten tarjoilija tuli ottamaan tilauksen. Kun olimme tilanneet ne oluet, tarjoilija toisti tilauksemme, mutta huomasin, että hän lisäsi siihen jotakin. Muut pojat eivät edes huomanneet sitä, mutta minä pelkäsin, että hän tuo meille jotakin kalliimpaa olutta kuin sitä ulko-ovella mainitun hintaista. Siksi sanoin tarjoilijalle: "Nur das billigste!" (Vain halvin). Tarjoilija toisti oluet lisäten siihen "mit dem billigsten" (halvimman kanssa). Kun hän sitten toi ne oluet, hän toi jokaiselle kaksi avattua pulloa - olutpullon ja yhden pienemmän pullon - ja kaatoi meille jokaiselle korkeaan olutlasiin molemmista pulloista. En tiedä, mitä se toinen aine oli, mutta jouduimme maksamaan jokainen 25 D-Markkaa! - Vuotta myöhemmin, kun työskentelin Saksassa Syltin saarella ravintolassa, kerroin tuosta tapahtumasta silloisille saksalaisille kämppäkavereilleni. He neuvoivat, että tuollaisessa tilanteessa yhden meistä olisi pitänyt poistua ravintolasta ja hakea kadulta poliisi selvittämään asiaa. Sellainen meille 17-vuotiaille suomalaispojille ei tullut tietenkään mieleenkään ja sitäpaitsi emme ehkä olisi saaneet alle 18-vuotiaina sellaisessa striptease-ravintolassa ollakaan.

Tuon ravintolan jälkeen kävelimme loppuillan edestakaisin Herbertstraße -nimistä katua. Se oli bordellialueeksi muutettu vanha kapea kauppakatu, joka oli molemmista päistään suljettu sellaisella peltiportilla, jonka läpi ei nähnyt, mutta kävellen siitä pääsi kulkemaan. Portissa oli selvä teksti, jonka mukaan nuorisolta oli sisäänpääsy kielletty, mutta kukaan ei ollut siinä vahtimassa eikä ikää kysymässä. Kadun molemmilla puolilla oli vanhoja liikehuoneistoja, joissa oli jokaisessa näyteikkuna ja ovi suoraan jalkakäytävältä. Näyteikkunassa istui nainen, joka piti siinä vastaanottoa. Asiakkaan tullessa sisään hän sulki ikkunaverhon. Katu oli täynnä turisteja, jotka kävelivät katua edestakaisin kuten mekin. Vain yksi meistä suomalaispojista rohkeni käyttää tarjolla olevaa palvelua ja raportoi siitä sitten meille muille. Ilmeisesti tuolloin kesällä 1965 se katu oli siinä käytössä viimeistä vuotta. Seuraavana vuonna bordellitoiminta oli jo siirretty uuteen Eros-Center -nimiseen rakennukseen. Siitä näkyi kadulle vain leveä pylväikkö. En mennyt sinne sisään, mutta peremmällä kuulemma pylväikkö jatkui ja jokaisen pylvään luona saattoi olla tyttö tarjolla. Pylväikössä oli kuulemma infrapunalämmitys, joten siinä tarkeni seistä kevyestikin puettuna.

Kotimatka Hampurista Helsinkiin

Varmaankin sitten yövyimme retkeilymajassa (saksaksi Jugendherberge), ajoimme seuraavana päivänä junalla Travemündeen ja tulimme sieltä taas samalla höyrylaiva Wellamolla Helsingin Eteläsatamaan. Luin äskettäin silloisesta turistioppaasta, että reittiä Helsinki - Travemünde liikennoitiin siihen aikaan kerran viikossa ja matka-aika oli 51 tuntia. Siltä paluumatkalta minulla on vain muutama merellä laivoista ottamani valokuva, joissa ei näy tuttuja ihmisiä. Varmaankin olimme silloin aika väsyneitä eikä minulla silloinkaan ollut hyttipaikkaa.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com sivulle 1960-LUVULTA.