©Timo Ahjos
Laadittu 17.8.2020
Täydennetty 27.8.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee ...

Suuntautuminen

Tässä artikkelissa käsittelen ensin korkeakoulun valintaa ja sitten oppiaineiden valintaa valitussa korkeakoulussa.

Minne lukion jälkeen?

Lukio ei valmista mihinkään ammattiin. Sen käytyään nuori on vasta "pelkkä ylioppilas", mutta ylioppilastutkinto vaaditaan, jotta voisi jatkaa opiskelua jossakin yliopistossa tai korkeakoulussa. Meille annettiin kyllä koulun puolesta jonkin verran yksilöllistä ammatinvalinnan ohjaustakin. Ammatinvalinnan ohjaaja oli joku nainen, jota en tuntenut. Olin kuunnellut akateemikko Rolf Nevanlinnan radioesitelmän matematiikasta ja olin siitä kovin innostunut. Ammatinvalinnan ohjaaja yritti hiukan toppuutella ja sanoi, että eivät matemaatikot ole niin ihmeellisiä ihmisiä, ja minulle voisi sopia myös taloustieteen opinnot. Lukion opettajista vain matemaattisten aineiden opettajamme Maisi Tamminen antoi suulllisesti yleisen elämänohjeen: "Älkää tavoitelko halpahintaista kuuluisuutta!"

Sosiaalinen paine

Minun lukioaikana ainakin siinä koulussa oli sellainen mielestäni harhainen sosiaalinen paine, että priimusten piti pyrkiä joko lääketieteelliseen tiedekuntaan tai "Polille" eli teknilliseen korkeakouluun, ja siellä mieluimmin teknillisen fysiikan opintosuunnalle, minne sanottiin olevan kaikkein vaikeinta päästä. Meillä oli lukiossa niin innostava matematiikan ja fysiikan opettaja, että moni lähti yliopistoon opiskelemaan niitä aineita, mutta vaihtoi pian opintosuuntaa tai oppilaitosta. Hykkylän vuoden 1967 ylioppilaista useimmat menestyivät hyvin eri aloilla, mutta kukaan meistä ei noussut yleisesti tunnetuksi julkisuuden henkilöksi. Olin lukioaikana aivan varma, että eräs luokkatoverini, joka osoitti harvinaisia luontaisia ääniharavan ja johtajan ominaisuuksia jo 15-vuotiaana teinikunnan puheenjohtajana, nähtäisiin pian valtakunnan politiikan huipulla. Mutta niin ei käynyt - hänkin erehtyi hakeutumaan "Polille". Eräs meidänluokkalainen tyttö, joka opiskeli diplomi-insinööriksi, kertoi vuoden 2007 luokkakokouksessa, että hän ei tullut aikanaan ajatelleeksi, että tehtaat eivät ole Helsingissä eikä hän halunnut muuttaa pois Helsingistä. Onnekseen hän oli sitten löytänyt koulutustaan vastaavan työn Helsingistä Patentti- ja rekisterihallituksesta.

Kotoani ei tullut missään vaiheessa sellaista viestiä, että minun pitäisi mennä nopeasti työelämään. Päinvastoin, minulta odotettiin, että menestyisin yhtä hyvin kuin äitini akateemiset sukulaiset, joiden kanssa emme olleet missään tekemisissä. Siinä ensimmäinen vaihe olisi akateemisen tutkinnon suorittaminen mahdollisimman nopeasti.

Suomessa vai ulkomailla?

Syksyllä 1967 korkeakouluopintojen alkaessa olin työskennellyt kaksi kesää Saksassa ja yhden Ruotsissa. Minulla oli molemmissa kielissä niin hyvä kielitaito, että sen puolesta olisin voinut lähteä niihin maihin opiskelemaan, jos se muuten olisi mahdollista. Asiaa pohdittuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minun pitäisi ensin tutustua suomalaiseen yliopistoon tai korkeakouluun. Vieraassa maassa minulta kuitenkin kysyttäisiin usein, minkälaista Suomen korkeakouluissa on. Olisi hassua, jos en tietäisi. Niinpä päätin suorittaa perustutkinnon Suomessa. Sen jälkeen voisin pyrkiä jatko-opiskelijaksi Saksaan tai Ruotsiin. Varsinkin München tuntui sijaintinsa vuoksi kiinnostavalta asuinpaikalta.

Teknillinen korkeakoulu, Kauppakorkeakoulu vai yliopisto?

Erittäin rankan abiturienttikevään jälkeen en olisi jaksanut enää kesäkuussa mennä Teknillisen korkeakoulun (TKK) pääsykokeisin, jotka olivat kaikille pakollisia. Kauppakorkeakouluun ja Helsingin yliopistoon minulla oli mahdollisuus mennä hyvien todistusteni ansiosta ilman pääsykoetta. Jäljelle jäi siis kaksi vaihtoehtoa: Kauppakorkeakoulu tai yliopisto.

Ajattelin silloin niin, että kauppakorkeakoulussa opetettavat reaalimaailman asiat ja kielet ovat hyvin tärkeitä osata, mutta niitä voi opiskella myöhemminkin omin päin - kuten sittemmin teinkin. Sen sijaan, jos haluan ymmärtää syvemmälti matematiikkaa tai fysiikkaa, niitä en pysty omatoimisesti opiskelemaan. Valintani oli siis Helsingin yliopisto.

Ainevalintani yliopistossa

Kemia: Olin suorittanut oppikoulun 7. luokan aikana yliopiston kemian laitoksella pidetyn Luonto-Liitto r.y.:n "kemian hopeamerkkikurssin", johon kuului 20 kolmen tunnin työiltaa ja teoriakoe. (Katso: Kurssitodistus ) Jos olisin alkanut opiskella yliopistossa kemiaa, olisin joutunut tekemään kaiken saman uudelleen. Se tuntui vastenmieliseltä eikä lainkaan eteenpäinmenolta. Siksi en ottanut kemiaa ollenkaan opinto-ohjelmaani.

Fysiikka: Aluksi pidin fysiikkaa pääaineenani. Lukiossa meillä oli fysiikassa hyvä, innostava opetus ja kävin yhtenä talvena myös fysiikan kerhossa. Yliopiston fysiikan peruskurssit eivät olleet lainkaan innostavia. Tuntui, etten opi mitään uutta. Minua ärsytti erityisesti eräs nuori ja sittemmin nuorena kuollut naispuolinen filosofian tohtori, joka korosti luennoilla, mitä hän hyväksyy ja mitä hän ei hyväksy. Lopetin fysiikan opiskelun approbatur-oppimäärän suorituksen jälkeen ja vaihdoin pääaineekseni matematiikan. (Selitän nuo oppimäärät myöhemmässä artikkelissa.)

Matematiikka: Kun olin saanut ylioppilaskirjoituksissa pitkästä matematiikasta laudatur-arvosanan, sain yliopistossa aloittaa matematiikan opiskelun suoraan "cum laude approbatur" -oppimäärästä. Se oli kaikki uutta eikä tuntunut kouluopetuksen kertaamiselta.

Tietojenkäsittelyoppi: Yliopistoon tullessani tämä aine ei ollut opintosuunnistelmassani. Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä huomasin, että eräät vanhemmat opiskelijat tutkivat tietokonelistoja ja minä en tiennyt tietokoneista mitään. Aloin opiskella tietojenkäsittelyä ensimmäisen lukukauden jälkeen kesäyliopistossa. Sielläkin se oli aineena ensimmäistä kertaa. Aiemmin ohjelmointikursseja oli pidetty matematiikan erikoiskursseina. Oppiaineen nimi muuttui vasta 1990-luvulla tietojenkäsittelytieteeksi.

Tilastotiede: Opiskelin ja suoritin myös arvosanoja myös tilastotieteessä, joka oli valtiotieteellisen tiedekunnan aine.

Muita aineita: Kävin yleissivistyksen ja kiinnostuksen vuoksi kuuntelemassa myös filosofian luentoja, mutta en suorittanut niitä kursseja.

Luennot muissa korkeakouluissa: Kävin kiinnostuksen vuoksi myös eräillä Kauppakorkeakoulun liiketaloustieteen luennoilla ja Teknillisessä korkeakoulussa yhdellä konepiirustuksen luennolla. Korkeakoulujen luennoille sai kuka tahansa mennä kuuntelemaan, mutta minulla ei ollut oikeutta suorittaa mitään muualla kuin yliopistossa.

Ruotsia tai vieraita kieliä ei kuulunut lainkaan opinto-ohjelmaani yliopistossa.

Myöhemmät valinnat

Tämä artikkeli koskee lukuvuosia 1967-68 ja 1968-69. Kerron ja perustelen myöhemmässä artikkelissa vuonna 1970-tekemiäni valintoja.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com sivulle 1960-LUVULTA.

© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.