©Timo Ahjos
Laadittu 22.8.2020
Täydennetty 25.8.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee ...

Ylioppilaselämää

Alkumuodollisuudet yliopistolla

Minun ei siis tarvinut osallistua mihinkään pääsykokeeseen, vaan jättää vain hakemus yliopiston kansliaan. Se sijaitsi samassa korttelissa kuin yliopiston juhlava päärakennus, mutta kansliaan mentiin Fabianinkadun puoleisesta ovesta.

Elokuun loppuun mennessä piti ilmoittautua läsnäolevaksi opiskelijaksi ja maksaa ns. opintomaksu ja ylioppilaskunnan jäsenmaksu. En löytänyt enää tietoja, minkä suuruisia nuo maksut siihen aikaan olivat. Opintomaksun olen maksanut viimeksi syyslukukaudelta 1977, jolloin se oli 15 markkaa. Ylioppilaskunnan jäsenmaksu sisälsi myös ylioppilaiden terveydenhoitomaksun. Jäsenmaksu syyslukukaudelta 2020 on 53,50 euroa. (Vuoden 2021 alussa systeemi muuttuu siten, että terveydenhoitomaksu maksetaan Kelalle.)

Lukukauden alussa oli juhlallinen rehtorin vastaanotto, jossa yliopiston rehtori antoi virkahuoneessaan opintokirjan jokaiselle yliopistoon kirjautuneelle uudelle opiskelijalle. Sitä varten järjestäydyimme käytävässä osakunnittain jonoon, josta aina parikymmentä opiskelijaa meni kerrallaan rehtorin huoneeseen. Järjestäytymistä ohjasi suomenruotsalainen vahtimestari, joka huomautti pukeutumisesta tähän tapaan: "Nyt alkaa olla valmista, kun herrat jättävät vielä salkut ikkunalaudoille ja daamit ottavat housut pois." Hän tarkoitti tietysti, että naisilla pitäisi olla hame.

Rehtorin antamassa opintokirjassa oli tässä vaiheessa seuraavat merkinnät:

Merkitty Helsingin yliopiston kirjoihin: 8 / 9 1967
Koulu: Helsingin kaksoisyhteislyseo
Osakunta: Eteläsuomalainen
Tiedekunta tai osasto: Matemaattisluonnontieteellinen, fys.-kem. linja

Tuosta oli pääteltävissä, että kysymys oli filosofisesta tiedekunnasta. Minut liitettiin Eteläsuomalaiseen osakuntaan, kun en muuta pyytänyt. Hämäläisen syntyperäni perusteella olisin ehkä voinut hakea sen sijaan Hämäläis-Osakuntaan.

Asuminen ja opiskelun rahoitus

Muutin pois kotoa Kumpulasta kesän 1967 lopussa, kun olin tullut takaisin Ruotsista ja valmistauduin aloittamaan opiskelun Helsingin yliopistossa. Isä suostui maksamaan vuokraamani asunnon vuokran sillä puheella, että minä sitten aikanaan autan vastaavasti 8 vuotta nuorempaa sisartani saamaan opiskeluajan asunnon. Muuta rahaa en kotoa saanut enkä muualtakaan muuta opintotukea kuin vuosittain tietyn määrän valtion takaamaa opintolainaa, jonka otin Yhdyspankista. Olihan minulla toki myös kesätöillä ansaittuja säästöjä enkä missään vaiheessa ollut rahapulassa saatika nälässä. Kesät 1968 ja 1969 käytin opiskeluun enkä ollut silloin tai lukukausien aikana missään ansiotyössä.

Tilanteeni oli siis hyvin samanlainen kuin niillä ylioppilailla, joiden koti oli jossakin Helsingin ulkopuolella. Helsinkiläiset ylioppilaat asuivat yleensä kotonaan. Asuin nyt puheena olevina vuosina 1967-69 neljässä eri paikassa eri puolilla Helsinkiä seuraavasti:

Kruununhaka: Pohjoisranta 22

Ensimmäiseksi muutin yli 70-vuotiaan leskirouva Fanny Jaatisen alivuokralaiseksi Pohjoisrannassa olevaan kerrostaloon. Hän ei ollut meille millään tavalla tuttu vaan sain osoitteen ylioppilaiden asunnnonvälityspalvelusta. Hän oli pitänyt pientä paperi- ja tupakkakauppaa Hämeentie 37:ssä Sähkö-Paganus Oy:n seinänaapurina. Asunto oli muistaakseni viidennessä kerroksessa oleva kaksio, josta hän vuokrasi minulle pienemmän huoneen. Minun huoneesta oli näköala suurelle korttelipihalle, jonka vastapäisellä reunalla oli Sotamuseo. Huoneeni vuokra oli 170 mk/kk, minkä siis isä maksoi.

 

Fanny Jaatinen
  Fanny Jaatinen huoneessani

 

Pohjoisranta 22
  Pohjoisranta 22 (Kuva: Google)

 

Minulla oli ylellisenä pidetty opiskeluvarustus. Olin saanut vanhemmiltani ylioppilaslahjaksi sellaisen siihen aikaan modernin pyörivän ja keinuvan konttorituolin, jonka hahmo näkyy tuossa Fannyn kuvassa, sekä sellaisen pitkävartisen lukulampun, joka kääntyi joka suuntaan. Sisareltani ja hänen mieheltään olin saanut Erika-merkkisen matkakirjoituskoneen, jolla oli myöhemmin paljon käyttöä. Samassa rapussa hiukan ylempänä asui Kyllikki Stenros, josta tuli myöhemmin Johannes Virolaisen toinen vaimo. Hän piti televisiossa ohjelmasarjaa "Tänään kotona". Vuokraemäntäni oli kutsunut hänet joskus poissaollessani huoneeseeni ihastelemaan, minkälainen on modernin opiskelijan ylellinen työhuone.

Joskus Kelan tarkastaja oli käynyt Fannyn luona ja kysynyt, onko hänellä alivuokralainen. Hän kertoi sanoneensa, ettei pidä minua vuokralaisena vaan asuinkumppanina. Meillä oli monta juttuhetkeä, joista olisi paljonkin mukavaa kerrottavaa. Asuin siellä syyslukukauden 1967 ja kevätlukukauden 1968.

Hietalahti: Lönnrotinkatu 36 B

Talven aikana minulle muodostui Porthanian opiskelijaravintolassa vakiintunut juttupiiri, johon kuului mm. Paula Tuomikoski Rovaniemeltä. Hän kertoi, että häneltä vapautuu kesäkuun alussa Lönnrotinkadun loppupäässä oleva alivuokralaisasunto, jossa oli hänen mukaansa monta etua. Ei minulla ollut mitään tarvetta vaihtaa asuntoa, mutta jotenkin hän sai minut houkuteltua siihen. Olisikohan vuokrakin ollut hiukan halvempi, ehkä vain 150 mk/kk? Joka tapauksessa muutin sinne kesäkuun 1968 alussa.

Tämäkin vuokraemäntä oli leskirouva, jolla oli aikuisia lapsia. Asunto oli suuri, ehkä 5 huonetta ja keittiö, ja huoneet korkeita. Se oli oikea kivitalo eikä betonia. Asuntoon oli kaksi sisäänkäyntiä: eteiseen tultiin leveitä paraatiportaita Lönnrotinkadulta ja keittiöön kapeita rappuja pitkin sisäpihalta. Kylpyhuoneesta sai pienen välihuoneen kautta oven auki parvekkeelle. Kesällä oli mukava olla kylpyammeessa, kun kostea ilma meni samantien avoimesta ovesta ulos. Vaikka asunto oli kokonaisuutena suuri ja sen eteinen ja kylpyhuone olivat tilavia, talon rakennusajan tavan mukaan vessa oli niin pieni, että juuri ja juuri mahduin siellä polvet koukusssa istumaan. Kellari oli maapohjainen ja niin matala, että tuskin mahduin siellä suorana seisomaan. Talon ongelmaksi kerrottiin Lönnrotinkadun raskas liikenne, joka tärisytti taloa. Lauttasaaren bussit ajoivat silloin sen talon ohitse Lönnrotinkadun päässä olevalle sillalle, jota ei enää ole.

Tarkoitukseni oli asua siellä kesän jälkeenkin, mutta vuokraemäntä halusi päästä minusta eroon. Hän oli tottunut siihen, että rovaniemeläinen tyttö oli usein Rovaniemellä tai muualla, mutta minä en ollut koko kesänä yhtäkään yötä missään muualla, vaan opiskelin ahkerasti koko kesän. Vaikka minä en häntä tietenkään mitenkään varsinaisesti häirinnyt, hän tunsi, ettei hänellä ole vapaa-aikaa ollenkaan, kun minä olen siellä kaikki illat. Hän keksi häädön syyksi, että hän aikoo myydä sen asunnon ja pyysi minua muuttamaan muualle.

 

Lönnrotinkatu 36B
  Lönnrotinkatu 36B (Kuva: Google)

 

Merikorttikuja_3
  Merikorttikuja 3 (Kuva: Google)

 

Vuosaari: Merikorttikuja 3

Seuraavan asuntoni sain taas ylioppilaiden asunnonvälityksestä. Se oli Vuosaaressa yli puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta. Kulosaaressa oli silloin vielä vanha kapea silta, missä bussit seisoivat tai matelivat usein pitkään ruuhkassa. Bussiliikennettä oli paljon, kun ei ollut vielä metroa. Olin viihtynyt hyvin keskustassa, mutta viihdyin hyvin myös luonnonläheisessä Vuosaaressa, missä ilmakin oli erilaista kuin keskustassa eikä mitään liikenteen melua ollut. Jotkut kauhistelivat työmatkani pituutta, mutta rentouduin bussimatkalla enkä kärsinyt siitä.

Olin alivuokralaisena perheessä, johon kuului äiti yksinhuoltajana ja hiukan minua nuorempia lapsia: kaksi tytärtä, joista yksi oli Ruotsissa, ja poika. Lisäksi pojan tyttöystävä melkein asui siellä. Minulle oli vuokrattu Ruotsissa olevan tytön huone. Hän palasi sieltä joulun alla ja minä pääsin juuri sopivasti ylioppilasasuntola Domus Academican upouuteen D-rakennukseen vuoden 1969 alussa. Asuin siis Vuosaaressa vain toisen yliopistovuoteni syyslukukauden 1968.

Samassa rapussa oli professori Jaakko Hintikan asunto, jossa hän asui Suomessa ollessaan. Hän oli omalla alallaan kuuluisa filosofian professori USA:ssa. Kysyin piruuttani asuntoni isäntäväeltä, tietävätkö he kuka siinä pari kerrosta alempana asuva Hintikka on. Heillä ei ollut aavistustakaan.

Hietaniemi: Domus Academica

Vanhaan Domus Academica -nimiseen ylioppilasasuntolaan valmistui vuoden 1968 lopussa uusi D-talo ja pääsin siihen asumaan heti vuoden 1969 alussa. Aluksi asuin kahden hengen huoneessa etelä-pohjalaisen matematiikan opiskelijan kanssa. Hän oli noin vuoden verran minua edellä opinnoissa. Kun hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja lähti armeijaan, minä pääsin yhden hengen huoneeseen. Kaikkiin sen talon asuntoihin kuului yksi asuinhuone, pieni eteinen, keittokomero (jossa tiskialtaan ja ruokakaapin lisäksi jääkaappi ja sähköliesi) sekä pieni kylpyhuone, jossa oli istuma-amme ja vessan pönttö. Asuinhuoneen kalustona oli sänkyjen lisäksi ikkunan edessä koko huoneen levyinen työpöytä ja huoneen keskellä sohvapöydän tyyppinen pöytä sekä työtuoli ja nojatuoli kummallekin asukkaalle. Yhden hengen huone oli hiukan kapeampi ja siinä oli muuten samat varusteet, mutta vain yksi työtuoli ja yksi nojatuoli. Huoneen vuokraan sisältyi siivous sekä luultavasti myös liinavaatteet ja niiden pesu.

Huoneessa oli myös lankapuhelin, jonka käytöstä laskutettiin vain puhelujen mukaan. Puhelinjärjestelmä oli samanlainen kuin hotelleissa. Puhelimesta oli mahdollista soittaa maksuttomia sisäpuheluja ja sykäysmittarit olivat esillä ala-aulassa olevan vastaanottotiskin takana. Lukukausien aikana sen tiskin ääressä ei ollut ketään, mutta kesällä siinä olikin kesähotellin vastaaotto.

Domuksen huoneistot olivat pitkien käytävien varrella. Käytävän päässä oli jokaisessa kerroksessa lehtienlukupaikka. Siinä oli iso pyöreä pöytä, useita tuoleja pöydän ympärillä ja pöydällä lehtiä, jotka oli tilattu sinne talon puolesta. Talon kellarikerroksessa oli ravintola, joka toimi arkisin päivällä edullisena opiskelijaravintolana. Iltaisin se oli anniskeluravintola, jossa oli kalliimmat hinnat. Kesä-elokuun ajan koko D-talo oli kesähotellina. Ne kuukaudet asuin vanhemmassa C-talossa, mikä oli vaatimattomampi. Siellä oli kussakin kerroksessa vain yksi keittiö ja yksi jääkaappi eikä asunnoissa ollut kylpyammetta. En muista, oliko huoneissa suihku vaiko vain käytävällä.

Domuksen tontilla oli asuintalojen lisäksi erillinen kirjastotalo. Se oli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan, kuten koko Domus Academica, eikä siis yliopiston eli valtion. (Vuonna 1974 ylioppilaskunta luovutti kirjaston valtiolle ja se liitettiin hallinnollisesti Helsingin yliopiston kirjastoon. Sen jälkeen moni asia on muuttunut. Tarkemmin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Opiskelijakirjasto)

 

Domus Academica, D-talo
  Domus Academica, D-talo (Postikortti)

 

Porthania
  Porthania (Postikortti)

Ystävät ja harrastukset

Vapaa-ajan ystäväpiiri

Yleensä kävin aamupäivällä yliopistolla joillakin luennoilla, jotka pidettiin Porthania-nimisessä rakennuksessa silloisen Hallituskadun ja Fabianinkadun kulmassa. (Silloinen Hallituskatu on nykyisin siinä kohdassa nimeltään Yliopistonkatu.) Luentojen jälkeen menin syömään opiskelijaravintolaan, jota kutsuttiin nimellä "Porthanian kuppila". Helsinkiläisiä opiskelijoita ja muutamia entisiä luokkatovereitanikin kävi samoilla luennoilla, mutta he lähtivät aina kotiinsa luentojen jälkeen eivätkä jääneet Porthanian kuppilaan syömään ja juttelemaan. Varsinkin kun ruokaa saadakseen piti ensin seistä parikymmentä minuuttia portaikossa jonossa. Sitä syystä silloinen ystäväpiirini muodostui pääasiassa opiskelijoista, jotka olivat kotoisin jostakin muualta Suomesta. He eivät välttämättä opiskelleet kanssani samoja aineita. Meitä yhdisti se, että söimme samassa ruokapöydässä. Jokaisen oli mukavampi mennä syömään sellaiseen pöytään, missä on ennestään tutuiksi tulleita kuin täysin vieraita.

 

Porthanian ruokajono
  Porthanian ruokajono

 

Porthanian kuppila
  Porthanian "kuppila"

Siihen ruokaseurueeseen liittyi matematiikkaa opiskelevia poikia Hämeestä ja Pohjanmaalta sekä tyttöjä Pohjanmaalta ja varsinkin Rovaniemeltä, mutta pari tyttöä myös Kymenlaaksosta ja Hämeestä. Yksi rovaniemeläinen tyttö selitti minulle, että hänen luokkatovereistaan pojat menivät Turkuun opiskelemaan. Helsinkiin tuli tytöistä koulussa parhaiten menestyneet ja muuten parhaat, muut menivät Ouluun. Rovaniemeläisistä tytöistä, joihin tutustuin, kaikki opiskelivat filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisessä osastossa.

Omista luokionaikaisista luokkatovereistani en tavannut luentojen ulkopuolella ketään missään koko yliopistoaikana. Yksi keskikouluaikainen luokkatoverini, joka oli lukiossa kielilinjalla, otti minuun yhteyttä silloin tällöin. Hän sanoi olevansa "kokenut juoppo". Hänen kanssaan kävin ainakin kahdessa kapakassa. Toinen niistä oli Kalliossa ravintola "Oiva", josta Fredi lauloi "Sai Oivan portsari lantin, jonka velkaa jäin" kappaleessa "Kolmatta linjaa takaisin". Se oli äärimmäisen pelkistetty ravintola, ilman mitään somistuksia. Kuin tehdastyöläisten ruokala, jossa miehet vain istuivat ja joivat.

Jollakin kummallisella tavalla, jota en enää muista, liityin ja kuuluin jonkin aikaa myös yhteen helsinkiläiseen porukkaan, joka oli kerääntynyt erään Affeksi kutsutun pojan ympärille. Hän oli yhden entisen luokatoverini naapuri ja ystävä, joka oli käynyt saman oppikoulun. Hän opiskeli samoja aineita kuin minä, mutta oli aloittanut vuotta aiemmin. Hän kutsui minua jostakin syystä keksimällään nimellä "Päästäinen". Siinä porukassa oli lisäksi yksi humanistipoika ja kolme humanistityttöä, joista yksi oli Affen sukulainen. Kaikki siis yliopiston opiskelijoita. Se porukka vietti satunnaisesti iltoja yhdessä juoden itsensä usein känniin ja tehden sitten juovuspäissään kaikkea lapsellisen typerää. Onneksi mitään muita huumeita ei missään vaiheessa kenelläkään ollut. He varmaankin luulivat, että oikea nimeni on Timo Päästäinen.

Luennoilla ja harjoituksissa tutuiksi tulleet

Tein luentojen ja harjoitusten yhteydessä aktiivisesti tuttavuutta varsinkin sellaisten opiskelijoiden kanssa, jotka suhtautuivat opintoihinsa yhtä vakavasti kuin minä. Nykykielellä ilmaistuna voisi sanoa, että olin hyvin verkostoitunut. Luulin silloin, että heistä muodostuu minulle elinikäinen kollegayhteisö ja ystäväpiiri, mutta valitettavasti lähes kaikki lähtivät tutkinnon suoritettuaan omalle kotiseudulleen, enkä heitä sitten enää tavannut. Varsinkin erään Matti Siltasen kanssa pohdin paljon opiskeluasioita ja teimme yhdessä matematiikan harjoituksia. Hän oli kotoisin Seinäjoelta ja oli jo kouluaikana ottanut tavoitteekseen tulla koulunsa rehtoriksi. Siihen tähdäten hän opiskeli määrätietoisesti hyvällä menestyksellä, muutti tutkinnon jälkeen takaisin Seinäjoelle ja sikäli kuin tiedän, teki elämäntyönsä siellä entisessä koulussaan matemaattisten aineiden opettajana ja myöhemmin rehtorina.

Harrastuksia

Vietin paljon aikaa yliopistolla ja kun näin ilmoitustauluilla tiedotteita kiinnostavista tilaisuuksista, herkästi lähdin niihin.

Opiskelijajärjestöt

Eteläsuomalaisen osakunnan toimintaan en osallistunut millään tavalla, vaikka olin sen jäsen. Mihinkään poliittiseen puolueeseen tai nuorisojärjestöön en kuulunut. Yhdessä vaiheessa joku kyllä ehdotti, että perustaisin "Katajanokan Keskustanuoret"-nimisen yhdistyksen. En tiedä, miksi sitä minulle ehdotettiin.

Kuuluin tietysti tietysti jäsenenä myös Helsingin Yliopiston Ylioppilaskuntaan (HYY), joka kuului Suomen ylioppilaskuntien liittoon (SYL), mutta niissäkään en mitenkään toiminut. HYY:n vaaleissa äänestin muistaakseni jotakin henkilöä joka oli "Opiskelevat opiskelijat"-listalla. Sellainen minäkin olin, siis opiskeluun keskittyvä opiskelija.

 

 

 

Olin jäsenenä matematiikan ja fysiikan opiskelijajärjestössä, nimeltään "Limes r.y.". Siellä olisin ollut valmis tekemään ilmaista työtäkin, jos joku olisi ehdottanut minua johonkin luottamustehtävään. Mutta kun kukaan ei ehdottanut, en viitsinyt myöskään aktiivisesti pyrkiä. Limeksellä oli kerhohuoneisto Liisankatu 11:ssa asuintalon kellarissa. Siellä järjestettiin mm. lauantaikahvitilaisuuksia, joissa oli usein vieraana joku kuuluisaksi tullut entinen matematiikan tai fysiikan opiskelija. Mieleeni ovat jääneet erityisesti tilaisuudet, joissa vieraana oli akateemikko Rolf Nevanlinna, silloin jo professorin virasta paremmin palkattuihin tehtäviin siirtynyt Pekka Tarjanne ja kenraali Yrjö Keinonen, joka oli silloin Puolustusvoimien komentaja. Yleisönä oli yleensä noin 20-30 opiskelijaa, ilmapiiri oli välittömän tuttavallinen ja meillä kaikilla oli myös mahdollisuus jutella vieraan kanssa. Limeksellä oli myös toimisto osoitteessa Meritullinkatu 8 E 3. Siellä oli monisteiden myyntiä, uusien ja käytettyjen oppikirjojen välitystä sekä opintoneuvontaa. Limeksen toiminta oli yllättävän laaja-alaista: Toimintakertomus vuodelta 1968 (PDF-tiedosto 215 kt)

Elokuvakerhot

Elokuvakerhoihin liityttiin esityskausittain. Kuuluin tyypillisesti samanaikaisesti kahteen elokuvakerhoon, joista molemmat näyttivät yleensä yhden elokuvan viikossa tai ehkä vain kahden viikon välein. Kukin kerho esitti elokuvat iltapäivällä jossakin tietyssä keskustan elokuvateatterissa. Kerhojen esityskausikohtainen jäsenmaksu oli aika pieni verrattuna elokuvateattereiden normaalien pääsylippujen hintohin.

Studia generalia -luennot

Yliopistolla järjestettiin Porthanian suurimmassa luentosalissa usein "Studia Generalia" -luentoja, joita kuka tahansa sai tulla maksutta kuuntelemaan. Mieleeni ovat jääneet erityisesti akateemikko Rolf Nevanlinnan luento matematiikasta. Hän osasi puhua siitä niin innostavasti, että yleisö oli aivan haltioissaan. Toinen vaikuttava luennoitsija ja luento oli fysiologian pofessori Matti Bergströmin luento neurofysiologiasta.

Väitöstilaisuudet

Lähiaikoina pidettävistä väitöstilaisuuksista ilmoitettiin vain yliopiston päärakennuksen Fabianinkadun puoleisessa aulassa olevalla, pelkästään siihen tarkoitukseen omistetulla ilmoitustaululla. Minulla ei ollut siihen taloon lukukausien aikana mitään asiaa, mutta kävin siellä ajoittain katsomassa, onko mitään mielenkiintoisia väitöstilaisuuksia tulossa. Kaksi sellaista jäivät erityisesti mieleeni:

Mauri Noro, joka opetti minulle oppikoulussa uskontoa, psykologiaa ja filosofiaa, väitteli syksyllä 1968 teologian tohtoriksi. Väitöskirjan otsikko oli "Kaitselmusaate Topeliuksen historianfilosofiassa". Vastaväittäjänä oli professori Aimo T. Nikolainen. Kirjoitin siitä tilaisuudesta jo aiemmassa artikkelissa, jossa kerroin lukioajan opettajistani.

Toinen erityisesti mieleeni jäänyt väitöstilaisuus oli, kun Timo Teerisuo väitteli musiikkitieteen tohtoriksi. Väitöskirjan otsikko oli "Aarre Merikannon ooppera Juha". Teerisuon äiti oli kirjastonhoitajana Käpylässä kaupunginkirjastossa. Luultavasti äidin ja pojan ansiosta Käpylän kirjastossa oli 1960-luvulla harvinaisen laaja kokoelma klassisen musiikin teosten partituureja - siis nuottikirjoja, joissa on nuotit sinfoniaorkesterin jokaiselle soittimelle ja myös lauluosuudet. Vastaväittäjänä oli professori Erik Tawaststjerna, jonka käytös oli siinäkin tilaisuudessa niin erikoista, että häntä olisi pidetty hiukan tärähtäneenä, ellei hän olisi ollut arvostettu konserttipianisti ja musiikin tutkija. Puhuessaan hän ilmaisi asioita sormillaan pöydän pintaa vasten kuin olisi soittanut pianoa. Välillä kysyessään jotakin väittelijältä, hän hyräili kysymykseen liittyvän kohdan Merikannon oopperasta. Kun väitöstilaisuus oli kestänyt pari tuntia, pidettiin tauko. Tilaisuus oli sellaisessa salissa, missä oli poikittainen keskikäytävä ja ovi oli sen kohdalla. Minä istuin salin takaosassa. Kun kävelin kohti keskikäytävää, professori Tawaststjerna tuli minua vastaan ja tervehti minua! Luuli varmaankin minua joksikin oppilaakseen.

Jooga ja uiminen

Harrastin noina vuosina joogaa aina silloin kun se oli käytännössä mahdollista. Domuksessa asuessani kävin toisinaan Yrjönkadun uimahallissa uimassa. Kesällä 1969 ostin Uimastadionille kausikortin ja kävin siellä uimassa monta kertaa viikossa. Uin yleensä aina tasan kilometrin rintauintia ja sen lisäksi lyhyen matkan krooolaten.

Massan mukana

Porthanian ilmoitustauluilla mainostettiin usein erilaisia julkisia tilaisuuksia, joita menin toisinaan katsomaan. Yksi sellainen oli ns. Vanhan valtaus. Wikipedian mukaan "päivää ennen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlia opiskelijaoppositio valtasi juhlapaikaksi ajatellun Vanhan ylioppilastalon 25.11.1968 klo 17.13 ja vaati muutoksia yliopiston hallintoon ja opetuksen sisältöön". Valtaus päättyi seuraavana iltana "rauhallisissa tunnelmissa valtaajien siivottua talon ennen kotiin lähtöään". Aiheesta tarkemmin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhan_valtaus

Ehkä tulin sinne liian myöhään, mutta vaikka olin siellä sitten koko yön aamuun saakka, en ymmärtänyt, miksi siellä ollaan. Jälkikäteen on julkaistu tuon Wikipedia-tekstin kaltaisia kirjoituksia, mutta siellä paikan päällä kukaan ei vaivautunut kertomaan operaation tarkoituksesta. Minunlainen tavallinen rahvas vain odotti jännityksellä, tapahtuuko pian jotakin, mutta mitään erityistä ei tapahtunut. Suojelupoliisin väitettiin yrittävän kuvata kaikki läsnäolleet. En tiedä, pitikö se paikkansa. Kuulutuksista jäi mieleeni vain tämä: "Ei sosialismi ole sitä, että paskaan hukutaan, joten siivokkaa saatanat!"

Toinen sellainen tilaisuus, jonne menin "katuinformaation" perusteella oli Varusmiesliiton perustamiskokous 12.4.1970. En ollut silloin vielä ollut itse varusmiehenä, joten minulla ei ollut käsitystä, kuinka radikaalista hankkeesta oli kysymys. Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi Ilkka Niiniluoto. Hän oli tullut minulle tutuksi yliopistolla ja elokuvakerhoissa. Kun pyydettiin tekemään ehdotuksia hallituksen jäseniksi, ehdotin Ilkka Niiniluotoa tietämättä sitä, että perustamiskokouksen koolle kutsujat olivat jo etukäteen suunnitelleet hallituksen kokoonpanon. Ehdotukseni herätti ehkä hiukan hämmennystä, mutta sivuutettiin vähin äänin Niiniluodon sanottua, että hän ei ole käytettävssä. (Niiniluodosta tuli sittemmin Helsingin yliopiston professori, rehtori ja kansleri sekä tieteen akateemikko.) Kokouksessa sanottiin, että kaikki läsnäolleet ovat Varusmiesliiton perustajia, joten minäkin olen sitten sellainen, vaikkei salissa istuneiden nimiä merkitty muistiin.

Pari erikoista tapahtumaa syksyllä 1969

Teatteriretki Tampereelle (Hair)

Syksyllä 1969 yliopistolta järjestettiin teatteriretki Tampereelle. Kävimme ensin tutustumassa Tampereen yliopistoon ja sitten kävimme katsomassa musikaalin "Hair", joka oli silloin huippusuosittu nimenomaan Tampereen Popteatterin esittämänä. Takaisin Helsinkiin tultiin vielä samana iltana. Minulla on sellainen hämärä muistikuva, että retki oli järjestetty tilastotieteen opiskelijoille. Muita retkiä tai matkoja en muista Helsingin ulkopuolelle tehneeni kahtena ensimmäisenä opiskeluvuonna.

Tulevan vaimoni tapaaminen marraskuussa 1969

Opiskeluvälineeni olivat luennoilla tehdyt omat muistiinpanot, Porthanian "kirjakaupasta" ostetut suomalaiset monisteet ja Akateemisesta kirjakaupasta ostetut amerikkalaiset kirjat. Viimeksi mainitut olivat aika kalliita, mutta niillä oli myös jälkimarkkinat, mm. Limeksen toimistossa. Muistaakseni marraskuussa 1969 vein Limeksen toimistoon myytäväksi kirjoja, joita en enää tarvinut. Siellä oli silloin kaksi minulle tuntematonta tyttöä monistamassa tai nitomassa joitakin kampanjaesitteitä. Juttelin siellä heidän kanssaan ja kävelin sitten vielä heidän seurassa Senaatintorille saakka. Tunsin, että haluaisin pitää heihin yhteyttä myöhemminkin. Olin saanut tietää, että he ovat sisaruksia. Ajattelin, että minun pitää valita heistä jompi kumpi. Vanhempi sisaruksista oli oma-aloitteinen, aktiivinen keskustelija. Nuorempi vaikutti häneen verrattuna pikemminkin ystävällisesti hymyilevältä "imupaperilta". Erotessamme annoin vanhemmalle omatekoisen käyntikorttini, jossa oli oikea puhelinnumeroni, mutta nimenä "Timo Päästäinen, Paastainen Publishing Company". Hänestä tuli sitten ensimmäinen vaimoni, mutta vasta monen vaiheen jälkeen vuosia myöhemmin. Kihlasormuksiimme kaiverrettiin tuo päivämäärä, jolloin tapasimme Limeksen toimistossa.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com sivulle 1960-LUVULTA.

© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.