©Timo Ahjos
Laadittu 22.8.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee ...

Miten yliopistossa opiskeltiin?

Tiedekunnat

Yliopisto jakautuu eri tiedekuntiin, joilla on yhteinen keskushallinto, mutta monessa asiassa erilaiset säännöt ja käytännöt. Itse opiskelin filosofisessa tiedekunnassa ja olen perehtynyt vain sen silloisiin käytäntöihin. Muita tiedekuntia olivat siihen aikaan ainakin valtiotieteellinen, lääketieteellinen, oikeustieteellinen, teologinen, maatalous-metsätieteellinen sekä kasvatustieteellinen. (Nykyisin nämäkin ovat muuttuneet. Tarkemmin: https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto/tiedekunnat-ja-yksikot )

Filosofisessa tiedekunnassa oli kaksi osastoa: matemaattis-luonnontietellinen ja historiallis-kielitieteellinen. Tiedekunnan nimestä huolimatta useimmat opiskelijat eivät opiskelleet siellä lainkaan filosofiaa.

Lukuvuosi ja lukukaudet

Lukuvuosi alkoi 1 päivänä syyskuuta ja päättyi 31 päivänä elokuuta. Lukuvuodessa oli kaksi lukukautta: syyslukukausi 1 päivästä syyskuuta joulukuun 20 päivän loppuun ja kevätlukukausi 16 päivästä tammikuuta toukokuun 31 päivän loppuun. Opetus alkoi 10 päivänä syyskuuta ja 16 päivänä tammikuuta sekä jatkui syyslukukautena joulukuun 10 päivän ja kevätlukukauten toukokuun 10 päivän loppuun. (Lääketieteellisessä ja maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa oli erilaiset luentoajat.) Kevätlukukauden aikana oli lomaa kolme pääsiäispäivän edellistä ja kolme sen jälkeistä päivää.

Edellä olevan kappaleen tiedot kopioin opintokirjani sivulta 47, missä on otteita opiskelevaa nuorisoa koskevan asetuksen mukaan annetuista Helsingin yliopiston säännöistä.

Yliopiston silloisten sääntöjen 96§:n mukaan: Oikeus päästä opiskelemaan yliopistossa on jokaisella hyvämaineisella henkilöllä, joka on suorittanut säädetyn ylioppilastutkinnon.

Kurssit

Yliopiston sääntöjen 102§:ssä määrättiin: "Lukukauden alussa on ylioppilaan ilmoittauduttava niille opettajille, joiden opetusta hän aikoo nauttia. Ylioppilas, joka ei ole saavuttanut oppiarvoa, on velvollinen kuuntelemaan vähintään kahden opettajan luentoja tai ottamaan osaa heidän toimeenpanemiinsa harjoituksiin. ... Opettajan on merkittävä oppilaittensa opintokirjoihin nimensä, opetusaine sekä ilmoittautumis- ja lopettamispäivä. Opintokirjaan on myös merkittävä kaikki ylioppilaan suorittamat opinnäytteet."

Yliopiston sääntöjen 103-104§:issä määrättiin mm: "Ylioppilas harjoittakoon opintojaan ahkerasti" ja "Ylioppilas osoittakoon elämässään ja tavoissa säädyllisyyttä ja noudattakoon yliopistossa voimassa olevaa järjestystä."

Käytännössä tuo tarkoitti filosofisessa tiedekunnassa, että opiskelijalle ei määrätty, mitä kursseja hänen pitää milloinkin suorittaa. Kurssi muodostui yleensä yhden lukukauden mittaisesta luentosarjasta, johon liittyi joissakin aineissa harjoituksia, sekä tentistä.

Luentoja sai käydä kuuntelemassa kuka tahansa. Luentosarjan kuuntelemisesta sai merkinnän opintokirjaan, vaikka ei olisi osallistunut sen jälkeen pidettyyn kokeeseen eli tenttiin. Toisaalta kursseja oli mahdollista suorittaa osallistumalla vain tenttiin ilman että oli käynyt ollenkaan luennoilla. Eräs valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija teki kuulemma niin, että hän ilmoittautui poissaolevaksi, asui lukukauden ajan Espanjassa, opiskeli siellä kirjoista ja tuli sitten Helsinkiin vain tentteihin.

Suoritukset arvosteltiin arvosanoin 1-3, joista 3 oli paras, mutta käytetiin myös sellaisia merkintöjä kuin esim. 1+ tai 2-.

Oppimäärät

Ylioppilaskirjoituksissa jokaisesta hyväksytystä kokeesta sai arvosanan "approbatur", "cum laude approbatur" tai "laudatur", joista "approbatur" oli huonoin ja "laudatur" paras. Yliopistossa käytettiin siihen aikaan noita samoja sanoja oppimääristä, joista jokaisesta annettiin sitten erikseen arvosana sen mukaan, kuinka hyvin opiskelija oli sen oppimäärän suorittanut. Opintokirjaan merkittiin arvosanaksi joko (1/3), (2/3) tai (3/3), joista (3/3) oli paras. Todistuksiin ei merkitty approbatur-oppimäärien kohdalle lainkaan, kuinka hyvin se oli suoritettu. Korkeampien arvosanojen kohdalla todistukseen merkittiin joko "tyydyttävästi suoritettu", "hyvin suoritettu" tai "kiitettävästi suoritettu".

Approbatur-oppimäärä (nykyisin "Perusopinnot") vaati yleensä noin yhden vuoden opiskelun. Nykyisin käytettävä "syventävät opinnot" vastaa silloista "laudatur"-oppimäärää. Cum laude approbatur -opintoja sanottaneen nykyisin yleisesti vain aineopinnoiksi. Opintopistejärjestelmää ei siihen aikaan vielä ollut.

Kuhunkin oppimäärään vaadittiin tiettyjen pakollisten ja valinnaisten kurssien hyväksytty suoritus. Approbatur-tasolla ei yleensä ollut valinnaisia kursseja, mutta esimerkiksi suorittamassani matematiikan laudaturissa oli paljon eri vaihtoehtoja: Ensinnäkin piti valita jokin kolmesta linjasta, jotka olivat "yleinen linja", "stokastiikan linja" ja "opettajalinja". Kun valitsin stokastiikan linjan, minulla oli siellä kolme pakollista kurssia ja lisäksi piti suorittaa kaksi valinnaista kurssia, jotka sai valita monesta eri vaihtoehdosta. Kaikista valinnaisista kursseista ei järjestetty joka lukukaudella luentoja, mutta se ei estänyt niitä tenttimästä.

Perustutkinnot LuK, HuK, FK

Filosofisessa tiedekunnassa oli mahdollista suorittaa alempana tutkintona osastosta riippuen joko "luonnontieteiden kandidaatin" (LuK) tai "humanististen tieteiden kandidaatin" (HuK) tutkinto ja ylempänä tutkintona "filosofian kandidaatin" (FK) tutkinto.

LuK ja HuK -tutkintoihin vaadittiin, että on suoritettuna vähintään yhdessä aineessa oppimäärä "cum laude approbatur"- ja kahdessa aineessa "approbatur". Lisäksi piti kirjoittaa pääaineesta ainekirjoitus, joka hyväksyttiin ilman arvosanaa. Sen jälkeen oli mahdollista suorittaa FK-tutkinto, jossa piti olla suoritettuna laudatur-oppimäärä vähintään yhdessä aineessa ja "cum laude approbatur" toisessa aineessa. (En ole varma olisiko cumlauden sijasta riittänyt approbatur kahdessa aineessa.) Lisäksi piti laatia "pro gradu"- tutkielma, josta annettiin arvosana.

Filosofian kandidaatti saattoi siihen aikaan hakea itselleen "filosofian maisterin" (FM) arvonimen ilman lisäopintosuorituksia maksamalla arvonimestä perittävän leimaveron. Maisterin arvon sai anoa myönnettäväksi joko juhlallisessa promootiossa tai "ilman juhlallista vihkimystä". Jälkimmäisessä tapauksessa maisterin arvon sai nopeammin ja todistus lähetettiin kotiin postitse.

Korkeammat tutkinnot FL ja FT

Jos FK-tutkinto oli suoritettu vähimmäisoppimäärillä l+c+a, helpoin tapa suorittaa filosofian lisensiaatin tutkinto (FL) oli nostaa cumlaude laudaturiksi. Minimi oli siis l+l+a, mutta monet suorittivat kyllä jo FK-tutkinnossa useampia oppimääriä. Lisäksi piti tehdä lisensiaattitutkimus, jonka tekijä joutui laajalti ja syvällisesti perehtymään valitsemaansa aiheeseen, yleensä kirjallisuuden kautta.

Filosofian lisensiaatilla on oikeus julkaista tohtorin väitöskirja ja puolustaa sitä julkisessa väitöstilaisuudessa. Sen jälkeen hänelle myönnetään filosofian tohtorin arvo (FT). Tohtorin arvokin on mahdollista saada juhlallisessa promootiossa. Sitä odottelevien titteli on "FL (väit.)"

Dosentin pätevyys

Moniin yliopiston tehtäviin vaaditaan, että hakijalla pitää olla dosentin pätevyys. Sellaisella henkilöllä on oikeus luennoida yliopistossa omalta erikoisalaltaan ja esimerkiksi Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) jokaisen osaston ylilääkäriltä vaaditaan dosentin pätevyys. Sen saaminen edellyttää, että henkilö on julkaissut väitöskirjansa jälkeen vielä muitakin sen tasoisia tieteellisiä tutkimuksia.

Professorin arvo

Professorin arvonimi myönnetään henkilölle, joka on nimitetty professorin virkaan, mutta se voidaan myöntää hakemuksesta myös henkilölle, jolla on paljon tieteellisiä tai sen luonteisia ansioita, vaikka hän ei olisi koskaan ollut professorin virassa. Jos arvonimen saaja on päätoimisessa virka- tai työsuhteessa taikka muuhun siihen verrattavassa palvelussuhteessa valtioon, kuntaan tai kirkkoon, professorin arvonimestä peritään nykyisin veroa 3.000 euroa. Muussa tapauksessa vero on 12.000 euroa.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com sivulle 1960-LUVULTA.

© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.