Havaintoja elämäni ensimmäiseltä Venäjän matkalta vuodelta 2003

© Timo Ahjos 2003-2006.   Voit kommentoida tätä sivua keskustelupalstalla!
Yksinkertaisin osoite näille sivuille on www.ahjos.net/matka/


Matka alkoi Helsingistä suomalaisella "Sibelius"-junalla keskiviikkoaamuna 23.7.2003 ja päättyi Helsinkiin venäläisellä bussilla sunnuntai-iltana 3.8.2003. Matkan aikana yövyttiin Pietarissa, Petroskoissa ja Saidoman kylässä Käppäselässä, noin 40 km etelään Karhumäen kaupungista. Katso: Yöpymispaikat kartalla

Tämä raportti koostuu neljästä osasta seuraavasti:

  1. Helsinki - PIETARI - Viipuri - Helsinki (Turistimatka Pietariin, metroverkkolinkki päivitetty 2.9.2003)
    + jatkosivu "Pietarin erikoisuuksia" (31.8.2003)
  2. Pietari - PETROSKOI - Pietari (Matka Karjalan Tasavaltaan, 4.9.2003)
  3. Petroskoi - KÄPPÄSELKÄ - Petroskoi (Lomailua Karjalan maaseudulla, 14.9.2003)
  4. Venäjän kieli verrattuna opiskelemiini kieliin (18.9.2003)
    + liite "Helposti muistettavia sanoja" (21.10.2003)

OSA 1: Helsinki - PIETARI - Viipuri - Helsinki

Matkaan valmistautuminen

Luin mm. ulkoministeriön matkustusohjeet, jotka löytyvät UM:n sivuston kohdasta "Ajankohtaista", ja Markus Lehtipuun kirjan "Karjala". Pari viikkoa ennen matkaa kävin ottamassa suositusten mukaiset jäykkäkouristus-, kurkkumätä- ja hepatiittirokotukset. Matkakassa koostui dollari- ja euromääräisistä seteleistä sekä kahdesta muovikortista (Visa ja Visa Electron), joita en matkalla kuitenkaan käyttänyt.

Viisumi

Viisumin hankinta kävi kätevästi Oy Russian Tours Ltd:n kautta ilman että matkaa tarvitsi ostaa samasta paikasta. Viisumi maksoi 42 euroa, toimitusaika 6 arkipäivää. Samalla otin venäläisomisteisen Vakuutusosakeyhtiö IngoNord:in perusmatkavakuutuksen kuukauden ajaksi hintaan 16 euroa. Viisumihakemuksen liitteenä pitää nimittäin olla todistus matkavakuutuksesta. Matkalla on tärkeää pitää mukana sellaista venäjänkielistä dokumenttia, joka kertoo vakuutuksen olemassaolosta. (Englanninkielinen muovikortti ei riitä pikkupaikkakunnilla, missä ei ole ulkomaisten turistien hoitamiseen erikoistunutta klinikkaa.)

Ulkoministeriön matkustusohjeen mukaan viisumihakemukseen tarvitaan 3 passikuvaa, mutta todellisuudessa niitä tarvittiin vain yksi. Viisumihakemus on lyhyt ja yksinkertainen. Siinä kysytään vain henkilötiedot ja matkan perustiedot, mutta ei sellaisia asioita kuin USA:n vastaavassa lomakkeessa (kuten "Aiotteko matkanne aikana harjoittaa rikollista toimintaa?").

Sibelius-juna

Helsingistä Pietariin meneville junille on annettu niin hienoja nimiä kuin "Tolstoi", "Repin" ja "Sibelius", joista kaksi ensimmäistä ovat venäläisiä ja kolmas suomalainen. Matkustimme Sibeliuksella, joka lähti Helsingistä klo 7:42 ja oli Pietarissa noin klo 14. Juna oli minulle pieni pettymys. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ollut, mutta odotin siinä olevan jotakin erityistä, kun sillä oli niin arvokas nimi. Se oli kuitenkin vain aivan tavallinen pikajuna, jonka siniset vaunut ovat vanhinta Suomessa edelleen käytössä olevaa tyyppiä. Samanlaisella kävimme keväällä Salpausselän kisoissa.

Pietarin kaupungin nimi

Junan lähestyessä Pietaria kuulin ensimmäisen kerran junan kovaäänisestä, kuinka kaupungin nimi venäjäksi lausutaan. Se äännetään aivan samoin kuin kirjoitetaan eli "Sankt-Peterburg" [sankt peterburg]. Paino on enemmän sanan loppuosalla "burg". (Huomaa, että kaupungin venäjänkielisessä nimessä ei ole keskellä s-kirjainta, kuten sen englanninkielisessä muodossa Saint Petersburg!) Tuo oli kaupungin nimenä sen perustamisesta alkaen vuosina 1703-1914 ja uudelleen vuodesta 1991 alkaen. Vuosina 1914-24 se oli Petrograd ja Leninin kuolinvuodesta 1924 vuoteen 1991 Leningrad.

Vaikka olemme televisiossa nähneet Leninin patsaita kaadettavan muissa maissa, täällä hän on edelleen arvostettu henkilö ja patsas on paikallaan. Kaupungin nimen muutoksesta huolimatta sitä ympäröivä, lääniä vastaava hallinnollinen alue (oblast) on edelleenkin nimeltään "Leningrad Oblast".

Suomen junien pääteasemat Pietarissa

Junamme pääteasema oli historiallinen "Petrogradin Suomen asema", jolle Lenin saapui 16.4.1917. Lenin matkusti veturissa nro 293, jonka Suomi sittemmin lahjoitti Neuvostoliitolle ja joka on museoitu asemalle. Rajatarkastuksen Lenin oli ohittanut kävelemällä, ikäänkuin lämmittäjänä, jonka suomalainen veturinkuljettaja Jalava oli lähettänyt hakemaan vettä. Aseman edessä olevalla aukiolla on suuri Leninin patsas.

Tällä Lenin saapui ... Suomen asemalle ... ja seisoo yhä sen edessä

Helsingistä Moskovaan asti ajavat junat käyttävät Pietarissa uutta Laatokan asemaa. Siitä on valokuva tämän kertomuksen kakkososan alussa, koska junamme Petroskoihin lähti sieltä.

Ensivaikutelma Pietarista

Monille suomalaisille, kuten minullekin, on erikoinen kokemus huomata, että vain muutaman tunnin juna- tai automatkan päässä Helsingistä on suurkaupunki, joka on mitoiltaan aivan eri suuruusluokkaa kuin pohjoismaiden pääkaupungit. (Katso myös: keskustan kartta ja PetersburgCity.com.)

Kaupunki hahmottui minulle seuraavien erilaisten tekijöiden yhdistelmänä:

  1. Liikenne:

    Ensimmäisenä turisti huomaa liikenteen erilaisuuden. Esim. Suomen asemaa ympäröivät vilkasliikenteiset kadut, mutta ei yhtään maalattua suojatietä niiden turvalliseksi ylittämiseksi. Kaupungissa on paljon leveitä katuja, joilla ei ole maalattuja kaistoja. Sallittu ajonopeus on 60 km/t. Jalankulkijat joutuvat katuja ylittäessään usein pysähtymään erisuuntaisten autovirtojen keskelle, missä ei ole mitään koroketta. Jalankulkuvaloja on kyllä toisin paikoin, mutta ei läheskään kattavasti. Pyöräteitä en nähnyt ollenkaan. Muutaman pyöräilijän näin ajavan autojen seassa. On helppo uskoa ulkoministeriön sivuilla mainittu varoitus, että liikenne on suomalaisen turistin suurin vaara Pietarissa.

    Pietarin metro kulkee paljon syvemmällä kuin Helsingin metro, ainakin keskustassa, missä se alittaa Neva-joen monissa kohdissa. Metroverkko on laajuudeltaan ja matkustajamääriltään verrattavissa lähinnä Lontooseen tai New Yorkiin. Asemien väliset etäisyydet ovat paljon pidemmät kuin Helsingissä. Metrojunissa ja asemilla on korkea melutaso. Istumapaikkoja on vain pitkillä penkeillä vaunun kummallakin seinustalla. Vaunut ja asemat ovat siistejä - yhtään sotkettua vaunua tai aseman seinää en nähnyt. Muutamilla 1950-luvulla rakennetulla asemalla juna on näkymättömissä turvaseinän takana, jonka ovet avautuvat samanaikaisesti junan ovien kanssa. Metroasemilla maksetaan poletilla laiturialueelle pääsystä. Poletit ostetaan asemalta kassoilta, joille voi olla jonoa. Poletti maksaa yksin kappalein ostettuna 7 ruplaa (noin 0,23 euroa). Jos on matkalaukku, täytyy ostaa kassasta erityinen kortti, joka avaa leveämmän kulkuportin. Oikein isosta laukusta voi mennä lisämaksu. Kun on kerran päässyt laiturialueelle, samalla maksulla voi ajella eri metrolinjoilla niin pitkään kuin haluaa.

    Kaupungin sisäisessä liikenteessä on myös raitiovaunuja, trolleybusseja ja dieselbusseja. Raitiovaunut ovat kaikki melko vanhoja, mutta busseja on sekä vanhoja että aivan uusia (mm. samanlaisia Scania-merkkisiä kuin Helsingissä). Bussiin voi nousta mistä ovesta tahansa. Rahastaja tulee matkan aikana matkustajan luo perimään maksun, jonka määrä (esim. 10 ruplaa) on merkitty bussin oviin. Metro- ja rautatieasemilta lähtee yksityisiä pikkubusseja eli reittitakseja, joilla pääsee asuntoalueilla lähemmäs kuin kunnallisilla kulkuvälineillä.

    Henkilöautokanta on selvästi kaksijakoinen: Huomattava osa autoista on melko uusia ja kalliita Mersuja, Audeja yms, mutta paljon on liikenteessä myös vanhoja huonokuntoisen näköisiä Ladoja ja Mosseja. Suomalaisen mittapuun mukaan keskiluokkaisia perheautoja on vähän. Esim. näin koko matkan aikana vain yhden Toyotan. Volgan uudet mallit, joita ei ole juurikaan Suomeen tuotu, ovat Pietarissa melko yleisiä. Saman GAZ-tehtaan Gazelle-pikkubussia (suomeksi "kaselli") käytetään paljon reittitaksina.

    Turvavyötä en nähnyt yhdenkään kuljettajan tai matkustajan käyttävän Pietarissa tai muuallakaan!

    Metrovaunusta laiturille Toisenlainen metroasema Ja kolmas, jossa ... Lenin puhuu panssarivaunun päällä Neva alitetaan metrolla syvältä Moskovan asema Pietarissa Nevski Prospekt Kaduilla on leveyttä Mäkkärin pysäköinti Sunnuntaiaamu Nevski P:llä, trolleybussi, McD Ratikka nostosillalla!!! Gazel reittitaksina
  2. Ihmiset:

    Opittuaan pysymään hengissä liikenteessä, turisti voi alkaa katsella ympärillään olevia muita ihmisiä. Silmiinpistävin erityispiirre on naisten seksikkyys ja tyylikäs pukeutuminen. Koska matkustin seksikkään ja tyylikkäästi pukeutuvan naisen seurassa, päätin olla valokuvaamatta paikallisia naisia. Siltä osin kuva-albumini antaa olennaisesti puutteellisen kuvan Pietarin katunäkymistä.

    Suomalaisesta tuntuu oudolta myös ihmisten suuri määrä. Esim. metroasemilla parin minuutin väliajoin kulkevat pitkät junat täyttyivät kaikkina kellonaikoina ja pääliikekadun Nevski Prospektin jalkakäytävillä on yhtä ahdasta kuin Lontoossa.

    Ihmiset olivat mielestäni keskimäärin sivistyneemmän ja iloisemman näköisiä kuin odotin. Lukemani mukaan Venäjällä on maailman pahin miesten alkoholisoitumisongelma, mutta juopuneita en nähnyt oikeastaan ollenkaan. En nähnyt myöskään yhtään katulasta kadulla kerjäämässä enkä kodittomia kulkukoiria, joista Suomessa on paljon kirjoitettu. En epäile noiden ongelmien olemassaoloa ja mittavuutta, mutta olin huojentunut siitä, että en joutunut niitä omin silmin näkemään. Mitään ilkivallan tai väkivallan jälkiä en myöskään koko matkan aikana nähnyt.

    Made in USSR. Taustalla hääseurue. Toinen hääseurue Pietari Suuren patsaalla Metroasemalta kotiin pikkubussilla
  3. Nevan rannat, historialliset rakennukset ja taide:

    Pietari on perustettu vasta vuonna 1703, mutta tsaarien aikana sinne rakennettiin valtava määrä upeita rakennuksia, jotka Neuvostoliitto säilytti "ulkomuseona". Esim. eräs kirkko oli muutettu sisältä uimahalliksi, kunnes se hiljattain palautettiin taas kirkoksi. Kaupungin 300-vuotisjuhlan edellä monia julkisia historiallisia rakennuksia kunnostettiin. Kaupungin keskusta on täynnä Venäjän historian kannalta tärkeitä paikkoja, ml. tsaarien haudat, ja erittäin arvokkaita taideteoksia. Keskustassa on myös paljon vanhoja asuin- ja toimistorakennuksia, joiden kunto vaihtelee. Neva-joelle on museoitu Aurora-laiva, joka antoi tyhjällä tykin laukauksella 7.11.1917 noin klo 21:40 Talvipalatsin lähellä ja muissa tärkeissä kohteissa olleille joukoille merkin Venäjän vallankumouksen alkamisesta. Sen jälkeen Leninin johtamat bolsevikit ottivat nopeasti pääkaupungin Pietarin haltuunsa lähes ilman taisteluja.

    Sunnuntaiaamu Nevalla

    Käytimme kolme päivää historiallisten rakennusten läpikäyntiin ja valokuvaamiseen. Otin Pietarista paljon digikuvia, joista valtaosa on historiallisten rakennusten tai patsaiden kuvia. Henkilökohtainen oppaani selvitti minulle kunkin rakennuksen historian, mutta koska pohjatietoni Venäjän historiasta ovat kovin heikot, en ole oikea henkilö laatimaan Webiin katsausta Pietarin historiallisista rakennuksista tai taideteoksista. Tässä kuitenkin muutamia valokuvia, joiden isommat versiot avautuvat IFI:n palvelimelta siellä olevaa suurennuslasin kuvaa napsauttamalla:

    Pietari-Paavalin linnoitus Pietari-Paavalin kirkko sisältä Aleksanteri II:n hauta Pietari-Paavalin kirkossa Nikolai II perheineen, hauta 1990-luvulta Iisakin kirkko, jota rakennettiin 40 vuotta Aleksanteri II:n surmapaikalle rakennettu kirkko Eremitaasi ja Aleksanterin pylväs Eremitaasin kassajono sunnuntaina klo 10 Pietari Suuri veistää venettä Yksityispalatsi "Insinöörilinna" vuodelta 1800 Kanavapuisto

    Ja tässä vielä lisää kuvia Pietarin historiallisesta ydinkeskustasta:

    Katariina Suuri ja Aleksandrinski-teatteri Venäjän kansalliskirjasto, jota mm. Lenin käytti Yksi Pjotr Klodtin 4:stä hevosesta Kazanin kirkko ja Stockmann Mojka-joki Pohjolan Venetsiassa Kuin Valtioneuvoston linna Helsingissä? :) Aurora ampui 1917 lähtölaukauksen Matrjoska-nukkeja ja Putinin kuvia Mitä löydät tästä kuvasta? ;-) Lue hotellin nimi talon yläreunasta! Ruokakauppa varhain sunnuntaiaamuna Megafon välittää GSM-puhelusi
  4. Viime vuosikymmeninä rakennetut talot:

    Emme käyneet millään sotien jälkeen rakennetulla asuntoalueella, mutta otin joitakin kuvia kerrostalolähiöistä etäältä bussin ikkunasta (kotimatkalla Pietarista Viipuriin). Sain sen mielikuvan, että valtaosa ihmisistä asuu valtavan suurissa, usein yli 20-kerroksissa kerrostaloissa. Bussin tai junan ikkunasta näkemäni omakotitaloalueet olivat joko sellaisia kuin Suomen kaupungeissa oli 1950-luvulla (hiekkakadut ilman jalkakäytäviä) tai sitten uusia hienoja pientaloja suurilla tonteilla, joita ympäröi tiivis pari metriä korkea suoja-aita.

    Ylellistä keskusta-asumista. Bussin ikkunasta kuvattua ... lähiöasumista.
Hintataso ja kaupoissa asioiminen

Pietarin keskustan ruokapaikoissa ja nimekkäissä tavarataloissa hintataso ei olennaisesti poikkea Helsingin keskustan hinnoista. Sensijaan ruokakaupoissa ja torilla hinnat ovat halvemmat. Julkisten kulkuvälineiden käyttö maksaa murto-osan Suomen hinnoista. Taksilla emme ajaneet, joten sen hintaa en osaa verrata. Historiallisiin paikkoihin on kahdenhintaisia lippuja: turisteille myytävät liput maksavat 5-10 kertaa niin paljon kuin Venäjän kansalaisille ja pysyvästi Venäjällä asuville. Passia ei kassalla kuitenkaan kysytä, vaan käytännössä lipun hinta määräytyy venäjänkielen taidon perusteella. Ruokakaupassa ja apteekissa on tavallista, että tuotteen joutuu pyytämään tiskin ylitse myyjältä, joka puhuu vain venäjää. Lääkkeet ovat paljon halvempia kuin Suomessa. CD-levyjä on runsaasti tarjolla edulliseen hintaan.

Internetin käyttö

Internet näkyy katukuvassa siten, että mainoksissa on Web-osoitteita. Kuitenkaan en koko matkan aikana nähnyt yhtään sellaista palvelupistettä, jossa olisin voinut istua tietokoneen ääreen käyttämään internetiä.

Kannattaako lähteä omalla autolla?

Itse en lähtisi, seuraavien hankaluuksien vuoksi:

  1. Autoliikenne on hurjaa niin Viipurin-Pietarin maantiellä kuin kaupungissakin. Jos sattuu kolhuja, onnettomuus tai auton rikkoutuminen, asioita on vaikea selvittää muilla kielillä kuin venäjäksi. Ongelma ole pelkästään kielellinen, vaan asioiden hoitamiseksi tarvittavat toimenpiteet ovat Venäjällä erilaisia kuin Suomessa.
  2. Venäläiset säilyttävät omat autonsa tavallisesti autotalleissa, joita on asuntoalueilla talojen välisillä alueilla. Pelkäisin pysäköidä autoani muualle kuin hotellin vartioidulle pysäköintialueelle, jollaista ei halvoissa keskustahotelleissa ole. Muista syistä taas turistin on mukavampi asua kaupungin ydinkeskustassa kuin reuna-alueella.
Paluumatka Pietarista Viipurin kautta Helsinkiin

Paluumatkan teimme Rent Line Oy:n venäläisellä bussilla. Se oli joka suhteessa myönteinen kokemus. Bussi oli moderni, mukava ja turvallisen tuntuinen. Ensimmäinen kuljettaja ajoi bussin Pietarista rajalle, toinen rajalta Helsinkiin. Matkan aikana esitettiin videolta uusi venäläinen, Alexander Rogozhkinin ohjaama elokuva "Käki" (Kukushka). Venäläinen autoemäntä perusteli filmin valintaa sillä, että siinä on pääosassa suomalainen näyttelijä Ville Haapasalo. Sitäpaitsi paluumatka uudella venäläisomisteisella bussilla oli olennaisesti halvempi kuin menomatka vanhalla suomalaisella junalla. Bussista on valokuva tämän sivun alareunassa.

Liikkuvasta bussista välillä Pietari-Viipuri otettuja kuvia:

Tässä metsässä Lenin valmisteli vallankumousta kesällä 1917 Rajajoki, Suomen raja ennen sotia Huomaa kevyen liikenteen väylä! :)

Ensivaikutelmani VIIPURISTA

Itselläni ei ole muita juuria luovutetussa Karjalassa kuin että oppikoulu, jonka Helsingissä kävin, oli vuosina 1891-1914 Viipurin Suomalainen Realilyseo ja sen jälkeen Viipurin Suomalainen Lyseo. Mm. Johannes Virolainen kirjoitti sieltä ylioppilaaksi v. 1932. Minunkin kouluaikanani vanhemmat opettajat olivat vielä Viipurista Helsinkiin muuttaneita. Virolainen ja muut entiset viipurilaiset korostivat aina sen kaupungin iloisuutta - nykyisin siellä on aika surullista. Ennen matkaa katselin kiinnostuneena Lehtipuun Karjala-kirjasta vanhoja valokuvia Viipurin hienoista rakennuksista. 1600-luvulla, jolloin Helsinki oli vain pieni kalastajakylä ja Pietaria ei ollut vielä olemassakaan, Viipuri ja Turku olivat vilkkaita kauppa- ja kulttuurikeskuksia. Niissä puhuttiin yleisesti neljää kieltä: suomea, venäjää, ruotsia ja saksaa.

Viipuri ei ollut varsinainen matkakohteemme, joten pysähdyimme siellä vain hetkeksi mennen tullen: menomatkalla rautatieasemalla ja paluumatkalla bussilla torin laidalla. Bussin ikkunasta näki kaupunkia hiukan enemmän kuin junasta. Matkamme sattui kutakuinkin Viipurin 600-vuotisjuhlan aikaan. Pietari tuntui elinvoimaiselta metropolilta, mutta Viipuri sen vaikutusalueella rapistuvalta vanhalta kaupungilta, joka on pysyvästi menettänyt statuksensa. Toki siellä olisi mielenkiintoista olla pidempäänkin, mutta se ei taida maksaa vaivaa ennen kuin turistien uhkailu ja ryöstely siellä loppuu. - Koulumme entinen viipurilainen rehtori sanoi 1960-luvulla: "Viipurissa kasvaa kunnon ihmisiä. Teistä helsinkiläisistä ei tule muuta kuin gangstereita." Lienevätkö osat sittemmin vaihtuneet? :)

Liikkuvasta bussista Viipurissa otettuja kuvia:

Viipurin linna Uusia hotelleja Rautatiesilta

Viranomaisasiat

Kaikki rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti ja ongelmitta. Sekä junassa että bussissa passit kerättiin pois ennen rajalle tuloa matkustajaluettelon laatimista varten. Menomatkalla kummankin maan rajaviranomaiset tulivat junaan oman maansa puolella ja suorittivat papereiden ja matkatavaroiden tarkastukset liikkuvassa junassa. Jokaisen piti vain näyttää omien matkatavaroittensa sijainti junan hyllyiltä tai jalkatilasta, mutta laukkuja ei tarvinut avata. Viisumiin nidotusta lomakkeesta otettiin pois toinen puoli. Lisäksi piti täyttää maahansaapumiskortti, joka on säilytettävä matkan ajan. Täytin myös tulliselvityslomakkeen, joka ei ehkä enää ollut pakollinen. Joka tapauksessa venäläinen virkailija luki sen huolellisesti läpi, teki siihen kynällä merkintöjä ja lopuksi leimasi sen.

Perillä oltaessa pitää rekisteröityä paikallisille viranomaisille, jos viipyy paikkakunnalla vähintään 3 päivää. Hotellissa rekisteröinti tapahtuu sisäänkirjoittautumisen yhteydessä ja siitä peritään pieni maksu. Todisteeksi rekisteröinnistä em. maahansaapumiskorttiin lyödään leima ja merkitään oleskeluaika kullakin paikkakunnalla.

Paluumatkalla Venäjän viranomaisia nousi bussiin 4-5 eri kohdassa katsomaan passia. Rajalla käveltiin kummankin maan tullirakennuksen läpi, mutta matkalaukut saivat olla koko ajan bussissa. Venäjän puolella oleva tax-free -myymälä sijaitsee tullin ja rajan välisellä alueella siten, että kauppaan mentäessä Venäjän tullitarkastus on jo ohitettu. Venäjänpuoleisessa passintarkastuksessa viisumi (passiin liimattu tarra) leimattiin käytetyksi ja siihen nidotun lomakkeen toinenkin puolisko otettiin pois. Samoin otettiin pois maahansaapumiskortti, jonka kääntöpuolella olivat rekisteröitymisleimat yöpymispaikkakunnilta. Menomatkalla leimattua tulliselvityslomaketta ei pyydetty nähtäväksi eikä uutta vastaavaa tarvinut täyttää maastapoistumistilanteesta. Suomen puolella ei tehty muuta kuin katsottiin passi.

Erilainen postikorttikulttuuri

Venäjällä on näköjään hiukan erilainen postikorttikulttuuri kuin länsimaissa. Kortteja on kyllä painettu jo tsaarin aikana, mutta niitä ei ole tarjolla turistikohteissa, kaupoissa ja kioskeissa ollenkaan siinä määrin kuin esim. Suomessa. Postimerkkejä ei myydä missään muualla kuin posteissa. Niitä ei saa esim. kirjakaupoista, rautatieasemien kioskeista tai automaateista. Pietarissa on kyllä jokin postikonttori auki myös sunnuntaisin, mutta sitä emme löytäneet. Sen vuoksi kaikki matkan aikana kirjoittamani postikortit, jotka olin ajatellut postittaa paluumatkalla, jäivät lähettämättä.

Perillä ollaan!
Saapuminen Helsinkiin


Osan 1 alkuun     Osan 2 alkuun     Osan 3 alkuun     Osan 4 alkuun
"Pietarin erikoisuuksia"     Helposti muistettavia sanoja