©Timo Ahjos
Laadittu 17.06.2020
Täydennetty 15.8.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee: Elämäni kielikurssit ...

Englanti lukiossa

Luin koulussa vain ns. lyhyen englannin eli sitä oli kolmena vuonna lukiossa vuosina 1964-67. Oppikirjan nimi "Friends across the sea" (Anna-Liisa Sohlberg, Kirjayhtymä) viittasi yhteydenpitoon meren takana asuvien ystävien kanssa, mutta mikään kommunikointikurssi ei tämäkään ollut. Sitä ei voi oikein verrata lukion muihin kielikursseihin, koska ruotsin ja saksan kieliä olimme jo opiskelleet keskikoulussa 4 tai 5 vuotta, joten olimme niissä paljon pidemmällä. Olen ostanut heti kuudennella luokalla (eli ensimmäisenä lukiovuonna) myös Eino Miettisen "Lyhyt englannin kielioppi" (Otava 1964, neljäs painos). Englanninkin opetus oli hyvin sääntöpohjaista, kuten oheinen kielioppikirjan aukeamakin osoittaa:

 

Aukeama kieliopista
  Aukeama Miettisen kieliopista

 

Opetusmenetelmä oli periaatteessa samanlainen kuin muissakin kielissä: Lukukirja, opettaja kirjoitti liitutaululle, oppilaat kopiovat taululta vihkoihinsa, oppilaat lukivat ääneen kirjasta lyhyen pätkän vuorollaan ja vastasivat opettajan esittämiin kysymyksiin. Kotona tehtiin opettajan määräämiä kotitehtäviä eli läksyjä. Lyhyen englannin koe ylioppilaskirjoituksissa oli samantyyppinen pelkkä kirjallinen käännöskoe kahteen suuntaan. Ei mitään kuullun ymmärtämisen koetta.

Englanninkaan opetuksessa ei käytetty mitään audiovisuaalisia välineitä, mutta kuulimme jo englanninkielistä puhetta televisiosta. Oli todella hyvä päätös, että Suomessa otettiin tavaksi näyttää kaikki ulkomaalaiset televisiofilmit suomeksi tekstitettyinä eikä suomeksi päälle puhuttuina.

Englannin kielellä ei ollut 1960-luvun puolivälissä vielä sellaista asemaa kansainvälisenä yhteydenpitokielenä kuin myöhemmin. Lähtökohta oli, että englantia tarvitaan vain yhteydenpidossa englantilaisten tai amerikkalaisten kanssa, mutta muiden kanssa puhutaan muita kieliä. Ranskan kieli oli monien kansainvälisten organisaatioiden pääkieli, kun taas jotkut tekniikan alan kansainväliset konferenssit pidettiin saksan kielellä. Pohjoismaalaisten kanssa puhuttiin ruotsia ja venäläisten kanssa venäjää.

Minulla ei ollut vielä lukioaikana erityistä motivaatiota opiskella englantia ja se olikin ainoa ylioppilaskirjoituksissa kirjoittamani aine, josta en saanut laudaturia. Kun opettaja ilmoitti, että arvosanaksi tulee joko cum laude tai vain approbatur, en lähettänyt sitä ollenkaan ylioppilastutkintolautakuntaan. Ajattelin, että sellainen todistus on arvokkaampi, jossa on 5 laudaturia kuin sellainen, jossa olisi niiden lisäksi jokin huonompi arvosana. Varsinkin, jos siihen olisi tullut approbatur, todistuksen lukijan huomio keskittyisi siihen eikä niihin laudatureihin.

© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.