©Timo Ahjos  2.8.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee: Elämäni kielikurssit ...

Saksa keskikoulussa

Saksan kieltä opiskelin oppikoulun toisesta luokasta alkaen ylioppilaaksi tuloon saakka, eli siis 12-18 -vuotiaana. Se oli minulla siis ns. pitkä kieli eli ensimmäinen vieras kieli. Vuotta aiemmin aloitettu ruotsin kieli ei ollut virallisesti vieras kieli vaan "toinen kotimainen kieli". Meidän koulussa vaihtoehdot pitkäksi vieraaksi kieleksi olivat siihen aikaan saksa ja venäjä. Sinä vuonna kun minä jouduin tuon valinnan tekemään, koko koulussa kukaan ei valinnut venäjää. Tai tarkemmin sanottuna, venäjän valinneita oli joka tapauksessa niin vähän - jos ollenkaan - että sellaista opetusryhmää ei perustettu.

Saksaa opetettiin tavallisessa luokassa, missä ei ollut mitään audiovisuaalisia välineitä. En muista, että olisimme kuulleet kenenkään muun kuin opettajan saksankielistä puhetta. Toki opetuskielikin oli suomi ja opettaja suomalainen, joten ei hänkään tunneilla paljon saksaa puhunut. Oppikoulussa vieraiden kielten opetus ei tähdännyt käytännön kielitaitoon, vaan ylioppilaskirjoituksiin, joissa ei siihen aikaan ollut mitään puhutun kielen ymmärtämisen koetta eikä oman puhetaidon arvostelua. Lukuvuosien aikana pidetyissä kokeissakin oli vain kirjallinen käännöskoe vieraasta kielestä suomeen ja suomesta vieraaseen kieleen. Kirjalliset kokeet arvosteltiin siten, että täysin virheetön käännös molempiin suuntiin olisi antanut arvosanan 10. Erilaiset virheet oli pisteytetty, pahin oli muistaakseni 9 pisteen virhe. Kuuden ja kolmen pisteen virheet olivat tavallisia. Aivan pieni kirjoitusvirhe saattoi olla vain yhden pisteen arvoinen. Virhepisteiden yhteismäärä sitten määräsi kokeen arvosanan. Todistuksissa huonoin arvosana oli 4, joka tarkoitti suorituksen hylkäämistä, mutta yksittäisestä kokeesta saattoi saada sitäkin huonomman arvosanan, esim. 3-.

Oppikirjat olivat siihen aikaan sellaisia, että ne oli tarkoitettu vain luettaviksi. Niissä ei siis ollut sellaisia tehtäviä kuin nykyisissä koulukirjoissa, joiden vastaukset kirjoitetaan kirjan sivuille. Opettaja opetti asioita ja kirjoitti samalla sanoja ja esim. kielioppisääntöjä liitutaululle, mistä oppilaat kopioivat ne omiin vihkoihinsa. Välillä joku oppilas joutui lukemaan ääneen kirjan tekstiä, kukin vuorollaan. Kotona piti sitten tehdä erilaisia kotitehtäviä eli läksyjä.

Kyllä siihenkin aikaan olisi ollut saksan kielen opiskeluun tarkoitettuja äänitteitä, joilla olisi kuullut saksalaisten puhetta, mutta sellaisia ei muistaakseni koulussa käytetty. Esim. meidän isä oli ostanut jo 1930-luvulla itseopiskelua varten saksan kielen Linguaphone-kurssin, johon kuului noin 30 äänilevyä.

Opettajat
Kahtena tai kolmena ensimmäisenä vuonna saksaa opetti meille nuori Ritva Tuomikoski. Hän muutti sitten takaisin kotikaupunkiinsa Lahteen ja opettajaksemme tuli hiukan vanhempi Terttu Kantiala, joka kuoli 93 vuoden iässä keväällä 2020. (Siis koronapandemian aikana, mutta ei ehkä siihen!) Kanaksi kutsuttu Kantiala opetti meitä ainakin jo viidennellä luokalla ja koko lukion ajan.

Kerran opettaja Ritva Tuomikoski huudahti luokassa yllättäen kesken oppitunnin: "Oletko sinä se OIKEA Timo Ahjos?". Hän oli joskus hoitanut minua jonkin aikaa, kun minäkin asuin vielä Lahdessa, siis 0-3 -vuotiaana. Meille tuli sen vuoksi tavallista läheisempi suhde. Lähetin hänelle myöhemmin Lahteen ainakin yhden kirjeen ja valokuvia. Hän lähetti minulle kirjan "Drei Männer im Schnee", kirjoittanut Erich Kästner. Se oli ilmestynyt kirjasarjassa, jossa oli erityisesti koululaisille tarkoitettuja helppolukuisia tekstejä, ja on näköjään myynnissä vieläkin.

 

Ritva Tuomikoski
  Tuomikoski

 

Terttu Kantiala
  Kantiala

 

© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.