©Timo Ahjos
Laadittu 15.5.2020
Editoitu 4.8.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee ...

Erkkojen Hesari elämässäni. Osa 3: Työelämässä.

Tässä artikkelisarjan kolmannessa osassa kerron, minkälaisia havaintoja tein Helsingin Sanomista, sen tekijöistä ja kustantajasta ollessani työelämässä 1970-1990 -luvuilla.

Työväenliikkeen palveluksessa

1970- ja 1980-luvuilla osallistuin työni puolesta usein sellaisten yhtiöiden hallitusten ja hallintoneuvostojen kokouksiin, joiden hallintoelimet koostuivat pääosin sosiaalidemokraateista ja kommunisteista. Varsinaisissa kokouksissa asiat käsiteltiin kurinalaisesti esityslistan mukaan, mutta kokouksiin liittyi yleensä lounastilaisuus, jossa keskusteltiin vapaasti eri aiheista. Helsingin Sanomat ja siinä julkaistut artikkelit olivat usein puheen aiheena.

Kokouksiin osallistuneet henkilöt kantoivat huolta ja vastuuta myös työväenliikkeen ja vasemmistopuoleiden omista lehdistä. Usein toistettu toteamus oli, että "valitettavasti" Suomen johtava työväenlehti on Helsingin Sanomat. Tämän artikkelisarjan osan 2 lopulla luettelin oman käsitykseni seikoista, joilla Hesari oli sen aseman saavuttanut.

Kun jokin yhtiö jakoi lehdistötiedotteen jostakin asiasta, oli selvästi nähtävissä ero Hesarin ja muiden lehtien toimintatavassa. Muut lehdet laativat yleensä oman artikkelinsa jaetun lehdistötiedotteen mukaisena, sitä hiukan lyhentäen. Hesarin artikkelissa oli aina myös jotakin sellaista informaatiota, jota ei ollut jaetussa lehdistötiedotteessa.

Joskus pohdittiin, mistä Hesari saa sellaisia tietoja, jotka oli tarkoitus pitää salassa. Surkuhupaisin esimerkki oli jokin sosiaalidemokraattisen puolueen työryhmän raportti, joka oli sovittu pidettäväksi valmisteluvaiheessa salaisena ja sitten julkaistavaksi demarien omassa lehdessä tiettynä päivänä. Hesari julkaisi sen olennaisen sisällön vähän aikaisemmin. Tuollaisissa tilanteissa korkeat toverit luonnollisesti kyselivät toisiltaan, kuka vuotaa tietoja Hesarille.

Taloustoimittajien vakuutusseminaari 1986

Marras-joulukuun 1986 vaihteessa Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto järjesti Saariselällä "Taloustoimittajien vakuutusseminaari" -nimisen tilaisuuden, jossa olin yhtenä luennoitsijana ja isäntänä. Torstaina lensimme sinne Helsingistä ja majoituimme hotelliin. Perjantain ohjelmassa oli luentoja ja illalla hotelliravintolassa "Kaamos-Jazz" -konsertti. Lauantaina osa joukosta lensi Helsinkiin, mutta halukkaat saivat jäädä sinne järjestäjien kustannuksella sunnuntaihin saakka vapaa-aikaa viettämään. Minä olin isännistä ainoa, joka oli sunnuntaihin saakka.

Tuohon tilaisuuteen oli kutsuttu taloustoimittajia kaikista valtakunnallisista tiedotusvälineistä. Vapaamuotoisissa keskusteluissa minulle kerrottiin, että Helsingin Sanomat on ainoa toimitus, missä toimittaja voi syventyä kunnolla aiheeseen, josta kirjoittaa. Paikalla oli mm. yksi Hesarin toimittaja, joka oli ollut kai peräti 2 kuukautta tutustumassa Lapissa elävien ihmisten elämään kirjoittaakseen siitä sitten lehteen yhden artikkelin. Se artikkeli ilmestyi erään sunnuntain Hesarissa koko aukeaman suuruisena, mihin sisältyi puolen sivun kokoinen maisemakuva. (Hesarin aukeama oli silloin paljon suurempi kuin nykyisin.)

Minulle kerrottiin, että Eljas Erkko oli ministerinä ollessaan työskennellyt aamupäivän valtioneuvostossa ja tullut sitten aina lounaan jälkeen Helsingin Sanomien toimitukseen kertomaan, mitä seuraavan päivän lehteen kirjoitetaan. Aatos Erkko ei heidän mukaansa puuttunut mitenkään artikkelien sisältöön vaan oli vain määrännyt, että kaikki, mitä kirjoitetaan, pitää olla totta.

Tuossa tilaisuudessa oli läsnä vain taloustoimittajia. Epäselväksi jäi, antoiko Aatos Erkko esim. pääkirjoitustoimittajille tai poliittisille toimittajille ohjeita tai suuntaviivoja vai noudattivatko he oma-aloitteisesti tiettyä poliittista linjaa. Hesarin lukijana ei voinut olla huomaamatta, että lehti ajoi Suomea EU:hun ja euroon. Paavo Väyrysen kaikki ideat on pääkaupungin valtamediassa tehty aina naurunalaisiksi, vaikka hänellä on ollut Pohjois-Suomessa vuosikymmenestä toiseen valtava kannatus.

Siis vaikka Hesari on ollut 1930-luvulta alkaen puoluepoliittisesti puolueeton, se ei ole koskaan ollut vailla pyrkimystä vaikuttaa asioihin. Lehdistöä on sanottu neljänneksi valtiomahdiksi eduskunnan, valtioneuvoston ja oikeuslaitoksen jälkeen. Helsingin Sanomat on juuri sellainen valtiomahti ja sen nykyinen toimitalo Eduskuntataloa vastapäätä visualisoi sen aseman.

Ensimmäinen konsulttityöni vuonna 1989

Sanoma Oy:llä ja Talouselämä-lehdellä oli vuonna 1988 ajatuksia finanssialan sähköisten palvelujen kehittämiseksi. He ottivat minuun yhteyttä ja pyysivät, että tekisin heille selvityksen, minkälaisia palveluja Suomen markkinoille kannattaisi tarjota. Olin siihen aikaan finanssialalla yleisesti tunnettu nimi ja kaikki tiesivät, etten ollut siinä vaiheessa kenenkään palveluksessa. Heidän kannaltaan oli olennaista, että pääsen haastattelemaan korkeissakin asemissa olevia finanssialan päätöksentekijöitä, mutta kukaan ei saa tietää, kuka on toimeksiantajani. Sitä varten perustin oman osakeyhtiön, jonka nimissä toimin konsulttina, olematta siis kummankaan toimeksiantajan palveluksessa.

Konsulttisopimusta tehtäessä ajateltiin, että tekisin sen työn tammikuussa 1989, ja saisin siitä kuukauden työstä aika korkean palkkion. Käytännössä siinä kävi kuitenkin niin, että tein sitä työtä 4 kuukautta. Työni lopputulos ylitti tilaajien odotukset eivätkä he olleet lainkaan pahoillaan aikataulun venymisestä. Koska saamani palkkio oli sovittu etukäteen kiinteäksi, en saanut tammikuulle elämäni huippupalkkaa vaan vain tavanomaisen palkan tammi-huhtikuulle.

Kansallispankissa 1989-1995

Toukokuussa 1989 aloitin työnteon Kansallis-Osake-Pankin eli KOP:n yksikössä, jonka nimi oli silloin "Sisäinen pankkitoiminto", myöhemmin "Treasury". Aluksi työpaikkani oli Aleksanterinkadulla, mutta kun pankki saneerasi vanhoja teollisuusrakennuksia Vallilassa pankkikäyttöön, suuri osa työntekijöistä siirtyi 1990-luvun alussa Aleksilta kortteliin, joka on Vallilassa Fleminginkadun ja Aleksis Kiven kadun kulmassa.

Pankin johtokunnan jäsenten työhuoneet olivat kuitenkin edelleen siinä talossa, missä oli aiemmin ja taas nykyisin Hotelli Kämp. Siis Pohjoisesplanadin ja Kluuvikadun kulmassa.

Työskentelin pankissa sellaisella organisaatiotasolla, että minun ja pääjohtajan välillä oli organisaation hierarkiassa kolme johtajaa. Kun eräs ulkomainen konsultti ihmetteli pankin organisaation syvyyttä, eräs osastopäällikkö vastasi hänelle: "Juu, mutta se on henkisesti matala! :) "

Kuulemani mukaan johtokunnassa oli joskus ihmetelty, miksei Vallilassa ollut noudatettu jotakin johtokunnan päätöstä. Syynä oli ehkä se, että kukaan ei ollut muistanut kertoa Vallilaan, mitä Kämpissä oli päätetty. Joskus kävi niin, että saimme lukea Hesarista jostakin pankin johtokunnan päätöksestä ennen kuin saimme siitä mitään tietoa pankin sisällä.

Pankin johtokunnasssa ihmeteltiin, kuka vuotaa pankin johtokunnan asioita Helsingin Sanomille. Muistelmissaan pääjohtaja Lassila syytti suoraan erästä tiettyä johtokunnan jäsentä, joka kiisti vuotaneensa. Myöhemmin selvisi, että vuotaja olikin eräs toinen henkilö, joka tunnusti sen ja sanoi tunteneensa niiden asioiden julkistamisen isänmaalliseksi velvollisuudekseen.

Silloin kun tuo problematiikka oli ajankohtainen ja pankin sisälläkin yleinen keskustelun ja vitsailun aihe, minä sanoin omalla organisaatiotasollani käydyssä leikillisessä keskustelussa, että johtokunnan sihteeristön valokopiokoneessa on varmaankin soittolinja Hesarin toimitukseen. Valokopiokone lähettää sinne automaattisesti faksina kopion kaikista papereista, mitä sillä koneella kopioidaan. Siihen aikaan nimittäin markkinoille tuli valokopiokoneita, jotka itse tilasivat itselleen puhelimitse huoltokäynnin, kun olivat huollon tarpeessa.

Toukokuun 31. päivänä 1995 Kansallispankki luovutti liiketoimintansa Yhdyspankille ja yhdistynyt pankki alkoi toimia nimellä Merita. Siitä sitten monien vaiheiden jälkeen tuli nykyinen Nordea. Kuulemani mukaan Kansallispankki olisi ajautunut konkurssiin, jos tuota fuusiota ei olisi tehty. Aku Ankka uutisoi ja paljasti tuon asian siten, että lehden kansikuvassa Roope Ankka luki pöyristyneenä Ankkalinnan sanomalehden pääuutisen "Ankallispankki on lentänyt pyrstölleen!" Lieneekö Ankkalinnan Sanomat saanut tuon tiedon Aatos Erkolta, joka oli Kansallispankin hallintoneuvostossa? :)

Kaapeli-televisio ja kiinteä laajakaistaliittymä internetiin

Helsinkiin perustettiin vuonna 1973 Helsingin Kaapelitelevisio Oy, jonka kaapeliverkon ensimmäinen osaverkko valmistui Pasilaan vuonna 1975. Siitä sitä sitten laajennettiin kaupunginosa kerrallaan. Meidän taloyhtiöön Ylä-Malmille maksuttomat ja maksulliset tv-ohjelmat ovat tulleet sen kautta jo noin 30 vuoden ajan. Samoin käyttämäni kiinteä laajakaistayhteys internetiin tulee sitä kautta samasta pistorasiasta kuin tv-ohjelmat. Jossakin vaiheessa tuo toiminta oli Sanoma-konsernin omistuksessa ja se tunnettiin nimellä "Welho". Siihen aikaan palveluja kehitettiin aktiivisesti. Vuonna 2010 Welho liitettiin osaksi puhelinoperaattori DNA:n toimintaa. Silloin Sanoma Oy tuli DNA Oy:n omistajaksi 21% osuudella. (Lähde: Wikipedia). Nimi "Welho" on sittemmin poistettu käytöstä eikä Sanoma ole enää osakkaana DNA:ssa.

Muu toiminta

Nyt puheena olevina vuosikymmeninä Sanoma Oy.n konsernin toiminta laajentui hurjan laaja-alaiseksi sekä Suomessa että muutamissa muissa Euroopan maissa. En nyt muista, että minulla olisi ollut siihen edellä kertomieni asioiden lisäksi muuta kosketusta kuin:

Lisäyksiä ja selityksiä

Lisäsin tämän artikkelisarjan osan 2 loppuun jälkikäteen aiheellisina pitämiäni lisäyksiä ja selityksiä. Lisään niitä myös tähän, jos jotakin sellaista tulee mieleen.

© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.